Norwegian palkkaa 150 henkilöä – avaa tukikohdan Helsinki-Vantaalle

Yhtiö valmistautuu lentämään Helsingistä kesäkaudella 27 kohteeseen Euroopassa.

Norwegianin lentokone pysäköitynä Helsinki-Vantaan lentokentän laidalle Vantaalla 13. toukokuuta 2020.

23.3. 15:02

Helsinki

Lentoyhtiö Norwegian kertoo avaavansa uudelleen tukikohdan Helsinkiin. Yhtiö palkkaa Suomeen yli 150 lentäjää ja matkustamohenkilökunnan jäsentä, joiden asemapaikkana on Helsinki-Vantaan lentoasema.

Norwegian valmistautuu lentämään kesäkaudella Helsingistä 27 kohteeseen Euroopassa. Yhtiöllä on myös reitit Helsingistä Ouluun ja Rovaniemelle.

”Olen erittäin iloinen, että voimme avata uudelleen Helsingin tukikohtamme. Näemme Suomen markkinoiden kehittyvän erittäin suotuisasti ja varausmäärät kasvavat tasaisesti samalla kun matkustusrajoitukset helpottuvat Suomessa ja muualla Euroopassa”, kertoo Norwegianin toimitusjohtaja Geir Karlsen tiedotteessa.

Nyt palkattavat lentohenkilöstön jäsenet ovat ensimmäiset, joiden asemapaikka on Helsinki sen jälkeen kun korona iski kaksi vuotta sitten.

Palkattavista 50 on lentäjiä ja 100 matkustamohenkilökuntaa. He aloittavat työnsä asteittain kevään kuluessa käytyään läpi tarvittavat koulutukset.

”Tiedän, että uusi henkilöstömme odottaa innolla, että he voivat toivottaa matkustajat tervetulleiksi lennoillemme”, Karlsen sanoo.

Norwegian on ennen Helsinkiä avannut uudelleen tukikohdat Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Bergenissä, Stavangerissa ja Trondheimissa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut