Kuluttajien luottamus talouteen syyskuussa mittaushistorian toiseksi vahvinta - Talous - Satakunnan Kansa

Kuluttajien luottamus talouteen syyskuussa mittaus­historian toiseksi vahvinta

Kuluttajat arvioivat oman taloutensa nykytilan syyskuussa mittaushistorian valoisimmaksi, kertoo Tilastokeskuksen luottamusindikaattori. Maanantaina julkistettiin myös EK:n luottamusindikaattori, jonka mukaan yritysten luottamus laski aavistuksen.

Asiakkaita kauppakeskus Skanssissa Turussa syyskuussa 2021.

27.9. 9:56

Kuluttajien luottamus talouteen nousi syyskuussa lähes ennätyslukemiin, kertoo Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattori.

Neljästä osatekijästä koostuvan luottamusindikaattorin arvo oli syyskuussa syyskuussa 6,0, kun se elokuussa oli 4,0 ja heinäkuussa 4,4. Syyskuun lukema on mittaushistorian toiseksi korkein. Vahvempaa luottamus on ollut ainoastaan joulukuussa 2017, jolloin lukema oli 6,8.

Viime vuoden syyskuussa luottamusindikaattori sai arvon -5,9. Sen pitkän ajan keskiarvo on -1,7.

Indikaattorin tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. syyskuuta 1 015 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajat arvioivat oman taloutensa nykytilan syyskuussa mittaushistorian valoisimmaksi. Luottamusta on mitattu vuodesta 1995 alkaen.

Edelliskuukausien tapaan kuluttajat laskivat oman rahatilanteensa olevan syyskuussa erinomainen. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä melko paljon tulevina kuukausina.

Syyskuussa kuluttajilla oli ennätyksellisen paljon asunnon ostoaikeita vuoden sisällä. Myös kodin peruskorjaussuunnitelmia ilmeni runsaasti. Lisäksi hyvin moni harkitsi auton ostoa seuraavan vuoden aikana.

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa koheni syyskuussa hyvin valoisaksi. Sama koski myös työllisten näkemystä omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä.

Maanantaina myös Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkisti elinkeinoelämän luottamusindikaattorin. Sen mukaan yrittäjien luottamus laski hivenen elokuuhun verrattuna.

Indikaattorin mukaan syyskuussa teollisuusyritysten luottamus laski pisteen ja vähittäiskaupan luottamus neljäs pistettä, kun rakennusyritysten luottamus puolestaan nousi kaksi pistettä. Palveluyritysten luottamusindikaattori pysyi taas elokuun tasolla.

Luottamus ylitti pitkän aikavälin keskiarvon kaikilla päätoimialoilla.

"Tuoreiden luottamuslukujen keskeisin viesti on, että kiivain vaihe talouden palautumisessa alkaa olla ohitse. Kokonaiskuvassa kasvu jatkuu yhä potentiaaliin nähden voimakkaana, mutta on myös huomata, että joillain aloilla palautuminen on vasta aluillaan", sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan Suomen taloudella on viime kuukausina mennyt vahvasti niin kotimaisen kulutuskysynnän kuin vientikysynnän puolella. Myös rakentaminen ja teolliset investoinnit ovat Kuoppamäen mukaan piristyneet ja ne heijastelevat odotuksia vahvistuvasta taloudesta ja tarpeesta lisäkapasiteetille.

Luvut antavat viitteitä nousun jatkumisesta, Kuoppamäki sanoo.

”Kulutus ei jää ainakaan luottamuksesta kiinni, ja kotitalouksilla on myös aito mahdollisuus lisätä kulutusta, sillä palkkasumma on ollut reippaassa nousussa ja talletustileillä on runsaasti varoja korona-ajan säästöjen vuoksi. Hyvä rahatilanne ja odotettu noususuhdanne tekevät kuluttajista erittäin luottavaisia oman taloutensa suhteen”, Kuoppamäki kirjoittaa kommentissaan.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut