Länsi-Suomen Osuuspankilla vahva alkuvuosi – asuntokauppoja tehtiin 30 prosenttia enemmän kuin viime keväänä - Talous - Satakunnan Kansa

Länsi-Suomen Osuuspankilla vahva alkuvuosi – asuntokauppoja tehtiin 30 prosenttia enemmän kuin viime keväänä

Toimitusjohtaja Matti Kiurun mukaan Satakunnan talous on elpynyt vauhdilla.

Länsi-Suomen Osuuspankin toiminta-alue kasvaa syyskuussa, kun OP Kiikoinen sulautuu siihen. Maaliskuussa tehtyä päätöstä juhlistivat keväällä toimitusjohtaja Matti Kiuru (OP Länsi-Suomi) ja Minna Uusitalo (OP Kiikoinen).

28.7. 12:24

Länsi-Suomen Osuuspankin ensimmäisen vuosipuoliskon tulos on vahva. Näin menneitä kuutta kuukautta luonnehtii toimitusjohtaja Matti Kiuru.

– Alkuvuosi 2021 on ollut Satakunnan taloudessa vauhdikkaan elpymisen aikaa, Kiuru toteaa pankin keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa.

– Uusien luottojen nostomäärät ovat olleet erityisesti asuntoluottojen osalta ennätystasolla. Myös asiakkaiden kiinnostus säästämiseen ja sijoitustuotteisiin on ollut ennätysmäistä.

Yritykset investoivat

Viime kevään koronasukelluksen jälkeen nostettujen asuntolainojen määrä kasvoi Länsi-Suomen Osuuspankissa selvästi. Se oli suurempi kuin koskaan.

Asuntolainakanta kasvoi 4 prosenttia. Asuntokauppojakin tehtiin siinä määrin vilkkaasti, että kasvua oli edelliskevääseen verrattuna 30,5 prosenttia.

Myös yrityskaupat ja yritysten investoinnit lähtivät elpymään lähes vuoden hiljaiselon jälkeen. Yritysrahoituksen luottokanta kasvoi hiukan enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna, ja koko yritysten luottokanta nousi miljardiin euroon.

Säästäminen kiinnostaa

Matti Kiurun mukaan asiakkaat ovat olleet erittäin kiinnostuneita säästämisestä ja sijoittamisesta. Uusia arvo-osuustilejä on avattu kevään aikana ennätysvilkkaasti.

– Kiinnostuksen lisääntymiseen on osaltaan vaikuttanut hinnoittelumuutos. Arvo-osuustili on nykyään omistajillemme ilmainen.

– Säästämisen suosio näkyi myös uusien jatkuvien säästösopimusten voimakkaana kasvuna. Niistä valtaosa on tehty verkossa. Kokonaisuutena rahastokantamme kasvoi viime vuoteen verrattuna 25,8 prosenttia ja sijoitusvakuutusten kanta 14,3 prosenttia.

Koronakriisi ei ole ohi

Sekä Länsi-Suomen Osuuspankin korkokate että palkkiotuotot kasvoivat lievästi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoitto oli 19,2 miljoonaa euroa eli lähes samoissa lukemissa kuin viime vuoden puolivälissä. Sen sijaan tuotot sijoituskiinteistöistä ja oman pääoman ehtoisista sijoituksista laskivat. Ilman kyseisiä eriä pankin tulos olisi noussut.

– Koronakriisi ei ole vielä ohi. Tähän mennessä Satakunnan talous on kuitenkin selvinnyt korona-ajasta hyvin, ja sen mukana myös pankin tulos on vahva, Matti Kiuru tiivistää tiedotteessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: