Kesko lomauttaa noin 2000 työntekijää Suomessa - Talous - Satakunnan Kansa

Kesko lomauttaa noin 2000 työntekijää Suomessa

Kesko arvioi erilaisten sopeuttamistoimenpiteiden kohteena olevan yhteensä noin 2 500 työntekijää.

Koronavirus vaikuttaa myös K-ryhmän kauppojen toimintaan.

3.4.2020 12:59

Etenkin K-kaupoista ja K-Citymarketeista tunnettu Kesko käy yt-neuvotteluja sopeuttamistoimenpiteistä, sillä koronaviruksen takia työ on vähentynyt.

Yhtiö arvioi lomautusten koskevan noin 2 000 Keskon työntekijää Suomessa.

Erilaisten sopeuttamistoimenpiteiden kohteena arvioidaan olevan lähikuukausina kokonaisuutena noin 2 500 työntekijää Keskon liiketoiminnoissa ja tukitoiminnoissa, mistä lomautusten osuus on arviolta 2000 työntekijää. Lomautukset kestävät enimmillään yhteensä 90 päivää, ja osa lomautuksista on osa-aikaisia.

Kesko toteuttaa sopeuttamistoimet yksikkökohtaisesti. Lomautusten lisäksi sopeuttamistoimia ovat esimerkiksi rekrytointien keskeyttäminen, osa-aikainen työ sekä siirto muihin yksiköihin Keskon sisällä.

Keskon mukaan lomautusten määrää on pystytty vähentämään merkittävästi henkilöstön siirroilla yksiköiden välillä.

Kesko työllistää Suomessa noin 12 000 henkilöä. Erilaisia sopeuttamistoimenpiteitä tehdään myös Keskon ulkomaantoiminnoissa Ruotsissa, Norjassa, Puolassa sekä Baltian maissa. Keskolla on ulkomaantoiminnoissa yhteensä noin 12 000 työntekijää.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos