Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Tähtijutut

Oletko sinä Satakunnan paras änärissä? – SK järjestää e-urheiluturnauksen, jonka pääpalkinto on tuhat euroa Lukko jatkoi myrskyvaroituksiaan – Justin Danforthin voittomaali oli palkinto kärsivällisyydestä Ensikertalaiskiintiö lisää jatko-opintoihin hakeutuvien nuorten paineita – Nanna Rajala ja Tyyne Vuorela ovat miettineet vaihtoehtoja yläasteelta asti Poliisin menettely selvitetään – rahankuljetuksen ryöstöyritys olisi voinut ratketa jo 14 vuotta sitten Italiassa matkailleella suomalaisnaisella koronavirus pääkaupunkiseudulla - pääministeri Marin: "Tautitapauksia tulee olemaan, ei kuitenkaan erityisen laajasti" Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri. Ässät haki maukkaan voiton Jyväskylästä – päätöserästä tuli neljän osuman näytös, katso illan kaikki maalit Pohjois-Italiassa koronavirukseen sairastuu nyt myös leikki-ikäisiä, virus vaati keskiviikkona 12. kuolonuhrin Hengityssuojaimia valmistavat kiinalaisyritykset sulkivat ovensa uudeksivuodeksi – suomalaisyritys jatkoi tuotantoa ja kerää nyt kiitosta Kiinassa Tallinnaan nousee iso kokous- ja konserttikeskus – laivayhtiö Tallink mukana suurprojektissa Vampula paukutti jo kolmanneksi – huittislaiset tarvitsivat ykkösnyrkkinsä opiskelijoiden pehmittämiseen Lähekkäin sijaitsevat R-Kioski ja Sale ryöstettiin Raumalla – Poliisi tutkii, liittyvätkö rikokset toisiinsa Nuorisojoukko sytytti nuotion Satakunnan museon varikolle – palokunta kävi sammuttamassa Peruskoulu kriisissä, apua kaksihaaraisesta kansakoulumallista Huhtasaari: Suomea uhkaa vanhojen puolueiden tunkkainen, globalistinen agenda Koronavirus muistuttaa ihmisiä sarsista ja on saanut Hongkongin pelon valtaan Erotiikkaliikkeen kassakoneen oma piip-show oli uuden yrittäjän koetinkivi – lähihoitajan tausta riitti kaikkeen muuhun – ”tykkään ihmisistä ja höpöttämisestä” Porin ilma on sakeana tiepölystä – eikö nyt olisi jo aika alkaa pesemään katuja? Maria Sharapova lopettaa uransa – julkaisi tunteikkaan tekstin: ”Kehostani tuli häiriötekijä” Porin päätöksenteko on lamaantunut – valtuuston toiminta ei ole tällä hetkellä ammattimaista Puhtaan meren puolesta: Huoli Kokemäenjoesta vahvana esillä – BASF:n ympäristölupahakemus poikinut 13 muistutusta Kuorot, sirkukset ja uudet taiteenlajit pääsemässä kulttuurirahoituksen piiriin – Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmä uudistuu, mutta muutokset jäävät pieniksi Merikarvia houkutteli Merry Monkia huokealla vuokralla – yrittäjäpariskunta aikoo jatkaa toimintaa myös Reposaaressa Viime kesänä menehtyneeltä Hannes Tiiralta julkaistaan vielä viimeinen tietokirja Pelastuslaitos otti kiinni karanneen koiran Peräti 10 miljoonan porkkana – Kankaanpäätä ja Honkajokea houkutellaan yhdistymään säkillisellä seteleitä ”Ihan itsemurha-aikataulu” – Kankaanpään ja Honkajoen kuntaliitosneuvotteluja luotsaava Eero Laesterä tuntee kriisikuntien kipupisteet LED-lamput ovat energiansäästöhuijaus – Kuka käy kaupassa ainoastaan ostamassa lamppuja? Helpotuksen huokaus vaihtui huoleen – Matkustinko koronajunan kyydissä kotiin? Mikkelissä Jyväskylän lisäksi koronavirusepäily – Jyväskylässä tutkittavana oleva potilas matkusti junalla Norwichin seitinohuet säilymistoiveet murskautuivat – Missä Teemu Pukki pelaa ensi kaudella? Kokoomus vaatii tiukennuksia terrorismilakeihin – syyttää keskustaa kahden lakimuutoksen pysäyttämisen hyväksymisestä Iso kannabiskasvattamo paljastui Nakkilassa: Poliisi laski tuotoksi yli 14 000 kerta-annosta – epäilty käytti itsekin huumetta päivittäin Suomessa yksi varmistettu koronavirustapaus – Näin taudin leviäminen onnistuttiin estämään Nopeaa helpotusta ei näkyvissä – Kokemäenjoen vesistöalueen vedenpinnat ovat vielä pitkään poikkeuksellisen korkeita Asianajajan mukaan alaikäinen näki Jari Sillanpään aktin hierojan kanssa – oliko kyse vahingosta vai tarkoituksellisuudesta? Florida Panthers nappasi tiukan voiton Arizona Coyotesista – Barkov ykkösketjussa, Haula kakkosketjussa ja Saarela kolmosketjussa Pesäkarhut vahvisti Tilda Tuomen seurasiirron Ykköspesikseen Suomalaiset oppaat eivät pääse vierailemaan Teneriffan eristyshotellissa – hotelli vastaa asiakkaidensa ruokailusta Manchester Cityn ja Pep Guardiolan viimeinen yhteinen ristiretki? – Mestarien liigassa kaikki peliin SK selvitti: Huhtasaarella ja Kiurulla ylivoimaisesti eniten poissaoloja Porin kuntapolitiikassa – ”En aio olla ehdolla seuraavissa kuntavaaleissa” Katupölyä runsaasti ilmassa – tilanne jatkuu huonona myös lähipäivinä Katujen kevätsiivous alkuun ensi viikolla – pitää odottaa pakkasten loppumista Koronavirusepäilyn takia tutkittavana oleva potilas matkusti junalla – VR: "Vaunuissa on tehty tehosiivous" Jyväskylässä mahdollinen koronavirustartunta – potilas matkusti eilen junalla Helsingistä Jyväskylään Porilaisravintoloita lähtee nyt suositusta Wolt-kotiinkuljetuspalvelusta – Syynä annoksista perittävät muhkeat komissiomaksut: ”Ei mitään järkeä meidän kannaltamme” Jari Sillanpää paikalla oikeudessa – syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Kokoomus vaatii tiukennuksia terrorismilakeihin – syyttää keskustan hyväksyneen kahden lakimuutoksen pysäyttämisen Euromaster siirtää keskusvaraston Poriin – Konepajanrannasta lähtee kohta vuodessa 300 000 rengasta ympäri Suomea Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa