Yle: Kankaanpäähän suunnitellaan teurastamoa halal-lihalle

Alma AluemediaKankaanpää

Suomeen suunnitellaan halal-teurastamoa, jonka kapasiteetti olisi 10 000 lammasta vuodesta. Hankkeessa on mukana kolme irakilaismiestä Helsingistä.

Teurastamolle on katsottu tilat Kankaanpäästä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Helsinki. Halal-liha on teurastettu islamin mukaan oikeaoppisesti leikkaamalla eläimen kurkku nopeasti terävällä veitsellä, lausumalla samanaikaisesti rukous ja valuttamalla eläimen veri ulos.

Kankaanpään teurastamon puuhamiehet kertovat teurastuksen tapahtuvan Suomen eläinsuojelulain mukaan, joten eläimet tainnutetaan ennen teurastusta. Suomessa eläimen tainnutus tehdään käyttäen pulttipistoolia.

Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti (ps.) pitää tietoa yllättävänä.

– Tämä on täysin yllättävää ja aiheuttaa hämmennystä. Miksi juuri Kankaanpäähän, jos koko Suomessa ei ole tällaista harjoitettu? Herättää empimistä ja kysymyksiä, onko se lakiemme mukaista toimintaa, Joutsenlahti ihmetteli Yle Porille.

Linkki Ylen uutiseen


Kommentit (41)

  • TR

    Eläinten lopettaminen teurastamoissa:
    ”Eläimet tainnutetaan pulttipistoolilla, sähköllä tai kaasulla. Tainnutuksen jälkeen eläimen kaulavaltimot viilletään auki, ja se kuolee verenhukkaan.”
    Näin se tapahtuu ’tavallisissa suomalaisissa teurastamoissa Eviran mukaan.

    Entäpä halal-teurastamossa? Muuten täsmälleen samoin paitsi, että eläimen pää käännetään kohti Mekkaa ja teurastaja lausuu rukoussanat.

    Mikä siinä on raakuutta tai eläinrääkkäystä? Pitäisikö teurastajan olla hiljaa vai kenties kiroilla? Vai pään suuntako sen kauheuden tuottaa?

  • Nimetön

    Halutaanko muslimien syövän suomalaista lihaa? tarjonnan laajentamisesta ja liiketoiminnasta tässä on kyse.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös