Vihdoinkin: Jussi Aurénilla toiveita päästä päättämään, kuka häntä avustaa

Hanna Leppänen
Vihdoinkin: Jussi Aurénilla toiveita päästä päättämään, kuka häntä avustaa

Kirjallisuuskriitikko Jussi Aurén sai vihdoin hyviä uutisia hoitonsa järjestämisestä.

Pirkko AaltoPori

Kirjallisuuskriitikko ja vapaa kirjoittaja Jussi Aurén sai vihdoinkin hyviä uutisia. Hengityskoneessa olevalle Aurénille tuli iltapäivällä sähköpostia Satakunnan keskussairaalan neurologian yksikön ylilääkäriltä Juha-Matti Sepältä.

Viestissä Seppä kertoo, että sairaalassa on pidetty palaveri, jossa hänen lisäkseen mukana olivat johtajaylilääkäri, vastuualuejohtaja, lakimies, ylihoitaja ja osastonhoitaja. Kaikki suhtautuvat myönteisesti Aurénin ehdotukseen, että mies pääsisi työnantajan asemaan. Kyse on nimenomaan avustajista, joita Aurén tarvitsee ympäri vuorokauden.

Sairaanhoitopiirissä laaditaan nyt sopimusluonnosta, jonka Aurén saa eteensä torstaina 4.5. Mies on helpottunut

– En ole tietenkään vielä nähnyt sopimusluonnosta, mutta olen varovaisen toiveikas.

Sairaanhoitopiirin ja Aurénin lähentyminen tarkoittaa myös sitä, ettei Aurénin asettama uhka hoidostakieltäytymisestä ole enää voimassa. Aikaraja kieltäytymiselle oli 2. toukokuuta.

Hengityshalvauksesta kärsivä Aurén kyllästyi maaliskuussa lopullisesti siihen, ettei hän saa itse päättää, kuka häntä avustaa. Aurén koki, että hänen kodissaan kuljetaan kuin rautatieasemalle ja käyttäydytään kuin joutomiehet hollituvassa.

Mies päätti kieltäytyä hoidosta 27.3 lähtien.

– Niiltä osin kuin se tarkoittaa Satakunnan sairaanhoitopiirin minulle palkkaamaan henkilökuntaa, kirjoitti Aurén julkisessa päivityksessä Facebookissa.

Aurénin taistelu on saanut runsaasti julkisuutta. Satakunnan Kansa kirjoitti asiasta maaliskuussa. Sittemmin Aurénia on haastateltu muun muassa Iltalehteen ja Yleen.


Lue myös nämä


Kommentit (8)

  • Olen samaa mieltä

    Täällä on silti monta ilmeisesti jollain tapaa sairasta ihmistä jotka esittää että hengityskone olisi halvaantuneelle jokin erityisetu… Noh. Toivotaan että kaikki saavat tarvitsemansa hoidon ja niin ettei alisteta epäihmiseksi.

    Ai niin. Ei hyvä kannanotto ja asenne Sepältä.

  • Nimetön

    Hieno juttu, nyt punnitaan nykyisen hallituksen edustama valinnan vapaus. Tällaisessa Jussin tapauksessa on aina pidettävä henkilön valinnan vapaus ensisijaisena vaihtoehtona.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös