TVO:lta valitus EU-tuomioistuimeen: Ei riittävää vakuutta Olkiluoto 3:n valmistumisesta ja sopimusvastuiden hoidosta

OUTI JÄRVINEN
TVO:lta valitus EU-tuomioistuimeen: Ei riittävää vakuutta Olkiluoto 3:n valmistumisesta ja sopimusvastuiden hoidosta

TVO on päättänyt jättää valituksen EU-tuomioistuimeen rakennustöiden viivästysten vuoksi.

Kari SuniEurajoki

Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on hakemassa oikeusteitse lisävakuuksia Olkiluoto 3 -ydinvoimalan loppuvaiheen töiden valmistumiselle ja laitostoimittajan Arevan sopimusvelvoitteiden toteutumisen varmistukseksi.

TVO on jättänyt Euroopan unionin yleiselle tuomioistuimelle valituksen EU-komission tammikuussa 2017 tekemästä päätöksestä Ranskan valtiontuen myöntämisestä Areva-konsernille.

Päätös liittyy Areva-konsernin uudelleenjärjestelyyn, jossa reaktoriliiketoiminta siirretään valtion omistamalle energiayhtiö EDF:lle. Olkiluoto 3 -voimala on kuitenkin jäämässä Areva-yhtymän vastuulle.

TVO toteaa valituksessaan, ettei Ranskan rakenneuudistus- ja pääomankorotussuunnitelma nykyisessä muodossaan anna TVO:lle riittäviä takeita siitä, että Olkiluoto 3 EPR -voimalahankkeeseen osoitetaan tarvittavat taloudelliset, tekniset ja henkilöresurssit.

TVO katsoo myös, että suunnitelma ei varmista Arevan selviytymistä kaikista nykyisistä ja tulevista vastuistaan hankkeen viimeisten vaiheiden aikana ja takuuajan loppuun saakka.

Tiedotteessaan TVO toteaa olevansa Areva-konsernin asiakas ja riippuvainen siitä, että Areva saattaa Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen rakentamisen päätökseen.

TVO toivoo voivansa tehdä yhteistyötä terveen ja kilpailukykyisen ranskalaisen ydinvoimasektorin kanssa pitkälle tulevaisuuteen. Siksi TVO ei vastusta Ranskan valtion toimia Areva-konsernin hyväksi, kunhan Olkiluodon laitokseen liittyvät tarpeet otetaan täysin huomioon.


Kommentit (2)

  • kyllä mutta...

    Olkiluodossa pelästyttiin että länsimetro laittaa vieläkin paremmaksi ja ajateltiin vetää ässä hihasta.

  • Tuskin kuuuntelevat

    Tuskinpa EU-komissiossa otetaan kovin vakavissaan Suomesta ja muista pienistä itä-Euroopan maista tulevia valituksia.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös