Syvyyksien aarrearkusta löytyy polkupyöriä, ankkuri ja ajokortti – Kokemäenjoen ruoppaaja hurisee aalloilla vielä tällä viikolla

Kari Mankonen
Syvyyksien aarrearkusta löytyy polkupyöriä, ankkuri ja ajokortti – Kokemäenjoen ruoppaaja hurisee aalloilla vielä tällä viikolla

Sami Ojanen ohjailee ruoppauskärsän liikkeitä. Henri Laakso seuraa monitoreja taustalta.

Eeva JärvenpääPori

Sami Ojasella on melko epätavalliset työajat.

Hän tuli esimerkiksi viime torstaina töihin kello kahdeltatoista. Yöllä.

Nukkumaan hostellin patjalle hän pääsi vasta lauantaina iltapäivästä.

–Minä otan kyllä työpäivän aikana pienet torkut kahvihuoneen tuolissa ja apumiehet ovat puikoissa sen aikaa. Dieselin hyrinässä saa kyllä hyvin unen päästä kiinni. Ei tämä hullumpaa ole, itsehän olen hommani valinnut, kertoo ruoppausmestari ja vesirakennusyrittäjä Ojanen Kokemäenjoella surraavan ruoppaajan puikoissa.

Kari Mankonen
Henri Laakso tarkastaa, että ruoppaajan konehuoneessa kaikki käy ja kukkuu niin kuin pitääkin.

Henri Laakso tarkastaa, että ruoppaajan konehuoneessa kaikki käy ja kukkuu niin kuin pitääkin.

Ojanen ja kumppanit ovat tottuneet tekemään pitkiä päiviä. Ruoppaajalla ollaan töissä viikko kerrallaan, ja töitä saattaa riittää jopa 12 tunniksi. Työviikon jälkeen on luvassa viikon loma. Jokaisessa vuorossa töitä tekee vähintään kaksi ihmistä, toisinaan kolmekin.

Miehistö pysyy tolpillaan eväiden avulla. Mikro ja kahvinkeitin ovat olleet kovassa käytössä.

–Kerran tilattiin pitsaa ruoaksi tänne. Kun sanoin minne tilauksen voi tuoda, kyllä puhelimen toisessa päässä vähän ihmeteltiin, että niin siis minne te nämä haluatte, nauraa ruoppaajan työntekijä Henri Laakso.

Vaikka ruoppaaja totteleekin pitkälti nippeleitä ja nappeleita, ei työ ole pelkkää monitorien tuijottelua. Ruoppaajan kannella ja kannen alla riittää työntekijöillä monenlaista puuhaa.

–Joka päivä tehdään ruoppaajalla ja konehuoneessa tarkistus, rasvataan paikkoja, lisätään öljyä ja puhdistetaan putkistot. Monet ajattelevat, että tämä on pelkkää istumista, mutta tässä pitää ymmärtää tekniikan päälle, toimia tarpeen vaatiessa sähkömiehenä, putkimiehenä, hitsaajana ja ajaa vielä moottorivenettäkin, summaa Ojanen.

Kari Mankonen
Jos oman Helkamansa haluaa takaisin ruoppauksen jäljiltä, on hyvä varautua tekemään pientä tankoremonttia. Polkupyörät ovat Kokemäenjoen syvyyksien aarrearkun tavallisin tavara.

Jos oman Helkamansa haluaa takaisin ruoppauksen jäljiltä, on hyvä varautua tekemään pientä tankoremonttia. Polkupyörät ovat Kokemäenjoen syvyyksien aarrearkun tavallisin tavara.

Kokemäenjoen ruoppaus on tällä hetkellä noin puolivälissä. Projektin suunniteltu valmistumispäivä on marraskuun puolivälissä, mutta työtä ovat hidastaneet satunnaiset pienet tekniset pulmat sekä porilaisten joen pohjaan jättämät terveiset. Joka kerta, kun imuruoppaajan vedenalaisen repijä-kärsän tielle sattuu jotakin sopimatonta, pitää kärsä nostaa ylös ja puhdistaa se. Välillä Ojanen ja kumppanit ovat olleet hiustupsuja myöten savessa ja ravassa.

Vedenalaiseen kärsään on tarttunut matkan varrella kaikenlaista: rantapyyhkeitä ja vaatteita, polkupyöriä, kettinkejä, ankkuri, vaijereita, auton renkaita, menneiden Pori Jazz-vuosien mainoslakanoita ja uppotukkeja.

Harvinaisuuksiin kuuluu Suomen lippu. Ja ajokortti.

–Pitäisiköhän toimittaa tämä ajokortti poliisilaitokselle, jos joku vielä kaipailisi tätä. Viimeksi joki on kyllä ruopattu 1980-luvulla, että aika pitkään on omistaja saanut odotella, naurahtaa Ojanen.

Kari Mankonen
Ruoppausjätettä eli harmaata liejua puskee Hevosluodon läjitysalueelle kiitettäviä määriä.

Ruoppausjätettä eli harmaata liejua puskee Hevosluodon läjitysalueelle kiitettäviä määriä.

Ruoppaajan putken toinen pää on Hevosluodossa. Siellä kahdeksan hehtaarin kokoinen läjitysallas täyttyy ruoppauksen päälöydöksistä, eli vedestä, savesta ja hiekasta.

Hiekka painuu altaan pohjalle ja vesi valuu altaasta kaivoa pitkin takaisin jokeen. Altaassa hiekka kovettuu paikoilleen hiljalleen, mutta putkesta vauhdilla virtaava lieju on Laakson mukaan vielä melko upottavaa.

–Sinne ei parane mennä tarpomaan, voi jäädä saappaat kiinni, Laakso kertoo.

Kari Mankonen
Ruoppaajaan syttyvät iltaisin komeat valot, jotta töitä näkee tehdä pimeässäkin. Ojasen tiedon mukaan ruoppauskone on Skandinavian suurin, ja se on kotoisin Hollannista.

Ruoppaajaan syttyvät iltaisin komeat valot, jotta töitä näkee tehdä pimeässäkin. Ojasen tiedon mukaan ruoppauskone on Skandinavian suurin, ja se on kotoisin Hollannista.

Kokemäenjoen ruoppaus

Kokemäenjoki ruopataan tulvasuojelullisista syistä.

Joki on ruopattu viimeksi 1980-luvulla Porissa sattuneiden pahojen, niin kutsuttujen "kekkostulvien" jälkeen.

Jos joki tulvisi samalla tavalla kuin talvella 1974–1975, kärsisivät esimerkiksi Isojoenranta, Kalaholma, Sunniemi ja Lukkarinsanta. Kustannukset olisivat jopa miljardeja euroja.

Nyt tehtävä ruoppaus maksaa kaikkineen noin puoli miljoonaa euroa. Summaan kuuluvat tutkimukset ja kartoitukset ynnä muut toimenpiteet.

Läjitysalueelta jokeen takaisin virtaavan veden laatua ja pitoisuuksia mitataan ja tutkitaan tarkkaan.

Ruoppauksen aiottu valmistumispäivä on 15. marraskuuta. Sami Ojasen mukaan ruoppaus kuitenkin jatkuu ainakin tämän viikon.

Tiedot antoi Porin kaupungin teknisen toimialan projektipäällikkö Pekka Vuola.


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Tietääkö ruoppausyrittäjä, että ruoppaajaan kuuluu jättää valot päälle, kun se pimeän aikaan seisoo joessa ( Veneliikenne). Useana iltana / yönä täysin pimeänä??

  • Nimetön

    Sieltä löytynee myös tyttäreni valkoinen Jopo, jonka varhaisteinipojanklopit heittivät jokeen elokuussa…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös