Sateet ja ukkoset kiersivät Satakunnan – "Yöllä ja aamulla voi sadella, sitten poutaantuu"

Eriika Ahopelto/arkisto
Sateet ja ukkoset kiersivät Satakunnan – "Yöllä ja aamulla voi sadella, sitten poutaantuu"
Eeva Järvenpää

Luvatut sateet ja ukkoskuurot kiersivät sittenkin Satakunnan. Forecan päivystävä meteorologi Kristian Roine kertoo, että vielä iltapäivällä Raumaa oli uhkaavasti lähestymässä sadepilviä, mutta nekin kuihtuivat pois.

–Rintama on painottunut nyt etelä-pohjoislinjalle Uudeltamaalta Päijät-Hämeeseen. Sateetkin liikkuvat yön aikana pääasiassa Itä-Suomen yli, Roine kertoo.

Uudellamaalla on ollut Roineen mukaan melko totiset paikat. Esimerkiksi Flow-festivaaleilla esitykset keskeytettiin sateen ja ukkospuuskien vuoksi ja Roineen mukaan Helsingissä on mitattu kovimmissa myrskypuuskissa tuulen nopeudeksi 32,5 metriä sekunnissa. Tällaisia ukkospuuskia ei kuitenkaan ole liikkeellä Roineen tutkakuvissa Satakunnan yllä.

–Joitakin ukkoskuuroja voi illan ja yön aikana kehittyä, mutta aika rauhallista on. Sadekuuroja kannattaa metsästää yön ja huomisen aamun aikana, sillä huomenna iltapäivästä alkaen Satakunnassa alkaa poutaantua ja alkuviikko vaikuttaa hyvinkin aurinkoiselta, Roine summaa.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös