Lähes puolet satakuntalaistytöistä ei ole saanut suojaa papilloomavirukselle – "Rokotus tulisi antaa mieluiten juuri nuorille"

Satakunnassa ilmaisen HPV-rokotteen ottaa vain 58 prosenttia rokotusikäisistä tytöistä. Rokote haluttaisiin tulevaisuudessa antaa myös pojille.

Hanna Laasanen
Lähes puolet satakuntalaistytöistä ei ole saanut suojaa papilloomavirukselle –

HPV-rokote säilytetään jääkaapissa lukkojen takana. Cygnaeuksen kouluterveydenhoitaja Katri Raita kertoo, että rokotettavana käy koulun tytöistä vain noin 50 prosenttia.

Eeva JärvenpääPori

Satakunnassa annetaan poikkeuksellisen nihkeästi tytöille HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen vastaista rokotetta.

Rokotteella ehkäistään kansallisesti muun muassa kohdunkaulan syöpää.

HPV-rokote on kuulunut vuodesta 2013 kansalliseen maksuttomaan rokotusohjelmaan Suomessa, mutta maailmalla sitä on jaettu jo 300 miljoonaa kappaletta. Rokotteen pistämiseen pyydetään Suomen kouluissa sekä vanhemman että lapsen lupa.

Satakunnassa HPV-rokotteen ottaa noin 58 prosenttia rokotusikäisistä 5.–6.-luokkalaisista tytöistä. Koko maassa rokotetaan keskimäärin noin 70 prosenttia tytöistä. Esimerkiksi Hämeenlinnassa rokotteen saa 72 prosenttia tytöistä, Kouvolassa 74 prosenttia, ja Mänttä-Vilppulassa jopa yli 90 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan yleisin syy rokottamatta jättämiselle on huoli rokotteen turvallisuudesta.

Nohynek arvelee, että rokotteen pelätään myös rohkaisevan tyttöjä seksuaalisuuteen.

–Lisäksi ihmetellään usein, miksi rokote pitää antaa 11–12-vuotiaalle tytölle, eikö sitä ehtisi antaa myöhemminkin. Syövän ja sen esiasteiden kehittymisen estämiseksi rokotus tulisi antaa mieluiten juuri nuorille, hyvissä ajoin ennen papilloomaviruksille altistumista eli ennen sukupuolielämän aloittamista, Nohynek listaa.

Sikainfluenssarokotteen jälkeen lapsilla todettiin narkolepsiatapauksia. Myös HPV-rokotteen kohdalla on sosiaalisessa mediassa ja mielipidepalstoilla noussut kohuja siitä, että rokotteella olisi vaarallisia haittavaikutuksia.

Naistentautien erikoislääkäri ja gynekologi Sinikka Oksa Satakunnan keskussairaalasta kertoo myös törmänneensä sairastumis- tarinoihin. Hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa kiertävät yksittäiset tautikertomukset ja valeuutiset voivat johdatella vanhempia ja nuoria ajattelemaan, että rokotteessa on kyse suuremmasta asiasta kuin oikeastaan onkaan.

–Törmäsin netissä uutiseen, jossa sanottiin, että Itävallassa olisi lopetettu HPV-rokotusohjelma kokonaan liittyen näihin tautiepäilyihin. Totuus oli, että Itävallassa ei suinkaan ollut ohjelmaa lopetettu, vaan ohjelma oli laajennettu koskemaan myös poikia, jotta hekin välttyisivät levittämästä papillooma- viruksia.

–Usein Suomessakin rokotetta kritisoivat lääkärit eivät ole päivääkään tehneet töitä gynekologian tai papilloomavirusten aiheuttamien tautien kanssa. Kulisseista huutelu on aina helppoa, sanoo toistakymmentä vuotta papilloomavirusten kanssa työskennellyt Oksa.

Hanna Laasanen
Pieni neula ja pieni rokote. Terveydenhoitaja Raita sanoo, että tytöt tulevat usein kaverin kanssa yhdessä terveydenhoitajan vastaanotolle saamaan rokotteen.

Pieni neula ja pieni rokote. Terveydenhoitaja Raita sanoo, että tytöt tulevat usein kaverin kanssa yhdessä terveydenhoitajan vastaanotolle saamaan rokotteen. "Olen 16 vuotta tehnyt näitä töitä, ja vain kerran tai pari on joku pyörtynyt jännityksestä. En ole kertaakaan edes äkillisiä yliherkkyysreaktioita kohdannut, puhumattakaan mistään vakavammista haittavaikutuksista. Käsi on usein vähän aikaa rokottamisen jälkeen kipeä, mutta se ei montaa päivää kestä."

Suomen lääkeviranomaisille on tähän mennessä tehty HPV- rokotteesta kaikkiaan 249 haittaepäilyilmoitusta. Ilmoituksista 51 oli luokiteltu vakaviksi. Osa niistä liittyi synkkiin oireisiin, esimerkiksi reuman tai MS-taudin puhkeamiseen nuorilla tytöillä tai monioireisiin, harvinaisiksi luokiteltuihin sairauksiin, kuten hermostosairauksiin tai kiputiloihin.

Rokotteesta on kuitenkin tehty laajoja tutkimuksia sekä ennen myyntiluvan myöntämistä että sen jälkeen. Mitään pitävää näyttöä HPV-rokotteen syy- seuraussuhteesta sairastumisiin ei ole löydetty.

– Lapsen sairastuminen on aina tragedia, enkä halua sitä väheksyä. Vielä pahempaa on, kun emme pysty täysin ymmärtämään, mikä tällaisia monimuotoisia oireita aiheuttaa ja miten niitä hoidettaisiin. Mutta rokotteen syy-yhteys tällaisiin tapauksiin ei ole saanut vahvistusta laajoissakaan tutkimuksissa. Monia vakavia sairauksia valitettavasti puhkeaa juuri teini-iän kynnyksellä muutenkin ja rokottamattomallakin väestöllä esiintyy samoja ongelmia, sanoo Nohynek.

Gynekologisten koepalojen ja tähystysten kanssa päivittäin töitä tekevä erikoislääkäri Oksa kertoo, että papilloomavirustartunta on salakavala tauti, koska se on oireeton eikä se näy päällepäin, toisin kuin vaikkapa vesirokko. Pahimmassa tapauksessa papilloomainfektio tuo tullessaan syövän, jonka hoitamiseksi kohtu ja munasarjat voidaan joutua poistamaan. Syöpää hoidetaan myös melko raskailla sytostaatti- ja sädehoidoilla. Oksan mukaan yleisin ikä sairastua on 25–35 vuoden tienoilla.

–Potilaat ovat usein erittäin ahdistuneita, vaikka heidän HPV-tartuntansa ei vaatisikaan toimenpiteitä ja sitä vain seurattaisiin. Sellainen epätietoisuus ja pelko jäävät kytemään pitkäksi ajaksi. Kokemus siitä, että on ollut ”viittä vaille” syöpäpotilas muistetaan kyllä pitkään, Oksa sanoo.

HPV

Tulee sanoista Human Papilloma Virus

Papilloomaviruksia tunnetaan lähes 200 erilaista tyyppiä. Osa aiheuttaa ihoon pelkkiä harmittomia syyliä, osa taas alapään vakavia solumuutoksia.

HPV 16 ja 18 virustyyppien on havaittu aiheuttavan syöpäkasvaimia, joita vastaan rokote on.

Valtaosa papilloomainfektioista, jopa 80–90 prosenttia, paranee ihmisen oman puolustusjärjestelmän avulla noin kahden vuoden kuluttua tartunnasta. Pieni osa tartunnoista kehittyy hoitamattomana syöväksi.

HPV-viruksen voi saada muutenkin kuin seksuaaliteitse. Kondomi ei täysin suojaa tartunnalta.

Kohdunkaulan syöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin 160 naista, ja heistä syöpään kuolee noin 50–70.

HPV-rokote ei ole haitallinen, vaikka olisi jo sairastanut jonkin papilloomaviruksen. Kehon omat immuunivasteet tuhoavat rokotteen sisältämät ei-elävät viruksen kaltaiset partikkelit.

Rokote on ollut käytössä vasta lyhyemmän aikaa, joten sen vaikutusta syöpien vähenemiseen ei vielä voida arvioida. Syövän esiasteiden löytyminen on kuitenkin vähentynyt noin 70 prosenttia. Rokotteen tavoitteena onkin vähentää kustannuksia paitsi syöpien hoidossa myös vähentää papa-seulontojen tarvetta.

Suomessa kouluterveydenhoitaja antaa 11–12-vuotiaille tytöille rokotteen pistoksena olkavarteen. Rokotussarjaan kuuluu kaksi pistosta, joiden välillä on vähintään viisi kuukautta.

Rokotetta ollaan harkitsemassa myös pojille. Pojat voivat olla viruksen kantajia ja levittäjiä. Lisäksi poikien rokottamisella vahvistettaisiin laumasuojaa.

Lähteet: THL, Duodecimin Terveyskirjasto ja Sinikka Oksa.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Olen asiasta täysin eri mieltä. Minulla on HPV rokotteesta vakavasti vaurioitunut tytär. Hyvät ihmiset, herätkää. Katsokaa Vaxxed Tv:n Youtube videoita (englanniksi). Pistää vähän ajattelemaan, vai mitä?

  • Hei haloo

    Juu hienot on kynnet, mutta missä on työasu ja henkilökortti? Voihan perusturva..

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös