Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Satakunnan vanhin on kuollut – Tyyne Hinkkala olisi täyttänyt lokakuussa 110 vuotta

Satakunnan vanhin ihminen on kuollut. Ulvilalaisen Tyyne Hinkkalan kuolinilmoitus julkaistiin Satakunnan Kansassa tänään sunnuntaina. Tyyne Hinkkala olisi täyttänyt lokakuussa 110 vuotta. Hän kuoli 18. heinäkuuta Ulvilassa. Satakunnan Kansa oli paikalla viime joulukuussa, kun Ulvilan Vanhankylän koulun kolmasluokkalaisista koostuva Keikkakeikarit-ryhmä teki Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi vierailun tuolloin 109-vuotiaan Tyyne Hinkkalan luo. Kaupungin ja koko maakunnan vanhin asui yhä kotonaan Ulvilan keskustassa. Katso video koululaisten vierailusta: Lue lisää: Ulvilassa vietettiin oikeaa Suomi 100 -juhlaa: Ikäeroa Tyynen ja koululaisten välillä tasan sata vuotta Tyyne Hinkkala oli Sotaveteraaniliiton vanhin jäsen . Tyyne Hinkkalaa haastateltiin Satakunnan Kansassa myös syyskuussa vuonna 2016. –En osaa kyllä sanoa sitä, että miten näin vanhaks olenkaan elänyt. Aika hyvässä kunnossa olen, se täytyy sanoa. Ei ole paljon vaivoja. Lääkäri käski syömään vitamiineja, tuolloin 107-vuotias Hinkkala virkkoi. Tilastokeskuksesta vahvistettiin tuolloin, että Tyyne Hinkkala oli Suomen viidenneksi vanhin. Katso Wikipedian luettelo Suomen vanhimmista ihmisistä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lue kokonaan Outi Tehomaan tekemä haastattelu (julkaistu 10.9.2016): Virkkaus ja sauna pitävät virkeänä Syyskuinen päivänvalo tulvii ikkunoista olohuoneeseen kauniiden pitsiverhojen läpi. Verhot ovat 107-vuotiaan Tyyne Hinkkalan itse virkkaamat. Tuikkivasilmäinen leskirouva tekee päivittäin käsitöitä keittiönpöydän ääressä ja katselee ikkunasta ohikulkijoita. Hän asuu yksin omakotitalossa Ulvilassa. Kotisauna lämpiää kerran viikossa ja välillä pääsee jalkahoitoonkin hemmoteltavaksi. Vanhus on elämäänsä kovin tyytyväinen. –En osaa kyllä sanoa sitä, että miten näin vanhaks olenkaan elänyt. Aika hyvässä kunnossa olen, se täytyy sanoa. Ei ole paljon vaivoja. Lääkäri käski syömään vitamiineja, Hinkkala sanoo. Tilastokeskuksesta vahvistetaan, että lokakuussa 108-vuotissyntymäpäiviään juhliva Hinkkala on Suomen viidenneksi vanhin. Hinkkalan lapset otaksuvat, että heidän äitinsä pitkän iän salaisuus on tyyni ja kiitollinen asenne elämään. Maailmanmeno ei juuri hetkauta, kun on katsellut sitä yli vuosisadan ajan. Vuonna 1908 valmistui ensimmäinen T-mallin Ford Henry Fordin tehtaassa Yhdysvalloissa. Helsingissä paljastettiin Havis Amandan patsas, jonka alastomuus aiheutti pahennusta. Kesällä Venäjän keisari Nikolai II alkoi kaventaa Suomen itsehallintoa ja toinen sortokausi alkoi. Samana vuonna syntyi Ulvilaan viljelijöiden Frans ja Amanda Rantasen taloon pieni tyttö, joka nimettiin Tyyneksi. Hän kasvoi maatilalla, joka sijaitsi Ulvilan nykyisen Hansakorttelin paikalla, ja osallistui arkiseen aherrukseen. Sisaruksia Hinkkalalle ei siunaantunut, vaan hän jäi ainoaksi lapseksi. Vanhemmat huomasivat tyttärensä käteväksi käsistään ja lähettivät hänet aikuisiän kynnyksellä oppiin Karkun evankeliseen kansanopistoon. –Kudontaa siellä opeteltiin ja uskontoa. Kansanopiston jälkeen tulin kotiin ja opettelin lypsämään lehmiä. Niiden nimet muistan kyllä. Oli Kaunike, Liinapää ja Rusko. Omenakin taisi olla. Kattelin, kun äiti lypsi ja opin siitä sitten, Hinkkala kertoo. Eräänä kesänä Rantasen perhe tarvitsi apua heinätöissä. Naapurista saapui rautatien yli pitkä ja komea mies, Hannes Hinkkala. Nuoret nostivat heinää seipäälle ja tykästyivät toisiinsa. Hannes oli vuosia rintamalla, mutta kipinä säilyi. –Mentiin vihille Ulvilan pappilassa sotien jälkeen. Kokemäenjoki oli silloin huonossa kunnossa. Jäitä pitkin mentiin pappilaan, kun lautalla ei päässyt. Kai siinä vihkikahvetkin juotiin, Hinkkala muistelee. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1946. Tyyne Hinkkala oli silloin 38-vuotias. Sen jälkeen syntyi vielä kahdet kaksoset. Lapset muistavat äitinsä olleen aina rauhallinen, vaikka työtä ja niukkuutta riitti isossa perheessä. Maatilan emäntä teetti lapsilleen kevät- ja kuusijuhliin mekot Porin puuvillatehtaan kankaista. Kun vaatteet jäivät pieniksi, Hinkkala leikkasi niistä matonkuteita, joista hän paukutti kangaspuilla värikkäitä räsymattoja. Lauantaisin pöytään katettiin satakuntalaista sallattia, lihapullia, juoksutinjuustoa ja itseleivottua kakkoa. Nyt ikää on jo sen verran, että Hinkkala on malttanut jättää ruoanlaiton muille. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ruoka tulee ruokapalvelusta, ja kotipalvelu käy neljä kertaa päivässä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Hinkkalan kuulo on heikentynyt, mutta sanomalehden hän lukee tarkasti. Kiinnostavimmat uutiset hän on leikannut talteen leikekirjoihin. Radiosta vanha rouva kuuntelee jumalanpalveluksen ja hyräilee mukana tuttuja virsiä. Niistä tulee lapsuus mieleen. Mitään erityistä elämänohjetta 107-vuotiaalla ei ole nuoremmille ikäpolville antaa. –Kaikkea hyvää vaan kaikille toivon. En mitään muuta.