Ruosniemen Panimon Musta Lomittaja valittiin maailman parhaaksi savuolueksi Lontoossa – "Tämä on iso juttu etenkin vientimarkkinoita ajatellen"

Jussi Partanen
Ruosniemen Panimon Musta Lomittaja valittiin maailman parhaaksi savuolueksi Lontoossa – "Tämä on iso juttu etenkin vientimarkkinoita ajatellen"

Ruosniemen Panimon toimitusjohtaja ja panimon perustaja Juho-Matti Karpale uskoo voiton helpottavan vientiä ulkomaille.

Juha Kaita-ahoPori

Ruosniemen Panimon Musta Lomittaja valittiin maailman parhaaksi savuolueksi torstaina Lontoossa. World Beer Awardsin finaaliin osallistui yli 1900 olutta 36:sta eri maasta.

Porilaisen Ruosniemen Panimon toimitusjohtaja ja panimon perustaja Juho-Matti Karpale on innoissaan voitosta.

–Olemme kyllä tienneet, että pystymme tekemään maailmanluokan oluita, mutta nyt saatiin sille myös kansainvälisen tuomariston vahvistus. Tämä on iso juttu etenkin vientimarkkinoita ajatellen. Olemme aloittaneet tänä kesänä projektin, joka tähtää insinöörien paneman oluen viemiseen isosti maailmalle. Näin merkittävän kisan voitto helpottaa sitä työtä varmasti, Karpale sanoo tiedotteessa.

Oluen resepti kehitettiin alun perin kesällä 2015. Silloin olutmestari Jussi Louhi sai panimon sadannen keittoerän kunniaksi vapaat kädet panna mitä mieleen juolahtaa panimolla olevista raaka-aineista. Ideoinnin tuloksena syntyi eri oluttyylejä yhdistelevä tuote eli musta savusaison.

Mustan Lomittajan sarjavoiton lisäksi panimon oluet Diplomi-insinööri Double IPA ja Arkkitehti #000000 IPA palkittiin samassa kilpailussa Suomen parhaina omissa sarjoissaan.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös