Söpöläiselle hunajaa välipalaksi – katso ihastuttavat kuvat ja video Rauman palomiesten pelastamasta kuutista

Kari Suni
Söpöläiselle hunajaa välipalaksi – katso ihastuttavat kuvat ja video Rauman palomiesten pelastamasta kuutista

Paloesimies Tero Tommila tarjoili vieraalle hunajaa välipalaksi.

Eeva Järvenpää, Kari Suni, Tomi Tuomi

Rauman paloesimiehet solmivat tänään täysin uuden tuttavuuden.

Tästä kaverista ei tosin taida töissä olla mainittavaa hyötyä, sillä kaveri on karvainen ja sillä on räpylät.

–Sille on täällä ihan oma uima-allas. Oikeen viimisen päälle. Siinä se nyt köllöttelee ja ihmettelee, kertoo puoliksi vitsaillen Rauman paloaseman vs. paloesimies Tero Tommila.

Kari Suni
Hylje poseerasi arastelematta Satakunnan Kansan toimittajalle.

Hylje poseerasi arastelematta Satakunnan Kansan toimittajalle.

Tommila kumppaneineen kävi nimittäin tänään puoli yhden aikaan päivällä haavistamassa pienen kuutin Rauman kanalin rannasta.

Liikennepuiston vieressä jäälautalla möllötellyt kuutti näytti ohikulkijoiden mielestä hieman turhan liikkumattomalta ja luontokappaletta ihmettelemään tulleet ihmiset päättivät soittaa pelastuslaitoksen paikalle.

–Ei se tuntunut kauheasti välittävän mistään hälinästä tai kuvaamisestakaan. Ei se oikein kauheasti välittänyt meistäkään kun mentiin lähelle, mutta kyllä se nyt sitten näön vuoksi yritti hiukan napata kiinni haavista, kun sen siihen saimme. Nyt se on meillä täällä kalustohallissa turvassa, kertoo Tommila.

Katso video kuutin kaupunkiretkestä:

 

Tommilan arvion mukaan kuutilla on todennäköisesti vähän jokin hätänä, mutta toistaiseksi kuutti ei kuitenkaan voi niin huonosti, ettei siitä vielä reipasta hyljettä sukeudu.

Kuutti sai säilytysaltaassaan ravinnoksi hunajaa pipetistä. Paloaseman karvainen vieras käytiin noutamassa ja sitä lähdettiin toimittamaan Korkeasaaren eläinsairaalaan sunnuntaina hieman ennen kello 15.

Hälytys eläimen pelastamistehtäviin tuli sunnuntaina kello 12.39.

Kari Suni
Kuutista tuli hetkessä suosittu nähtävyys paloaseman kalustohallissa.

Kuutista tuli hetkessä suosittu nähtävyys paloaseman kalustohallissa.

Lukijan kuva
Hylkeen poikanen hämmästeli kaupunkielämää tänään Raumalla.

Hylkeen poikanen hämmästeli kaupunkielämää tänään Raumalla.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Nyt surullinen hyljeäiti etsii lastaan sataman vaarallisilla vesillä. Älypuhelinkansan pitää sekaantua joka eläimeen. kun luonnon ymmärrys puuttuu.

  • Nimetön

    Suuret Kiitokset teille Palomiehet ihanasta työstänne eläimen hyväksi ! Sydänmelliset Kiitokset ! !

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio