Rauma jatkaa turvapaikan saaneiden vastaanottoa, perussuomalaiset vastaan

Kari SuniRauma

Oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille on tarjolla ensi vuonnakin sijoituspaikkoja Raumalla.

Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen jatkamisen Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) kanssa kuluvalta vuodelta käyttämättä jääneiden kuntapaikkojen siirtämisestä vuodelle 2018. Perussuomalaiset esittivät, ettei yhtäkään pakolaista tai oleskeluluvan saanutta otettaisi vastaan.

Rauma on sitoutunut sopimuksella kuntapaikan tarjoamiseen 35:lle oleskeluluvan saaneelle tänä vuonna. Raumalle on tänä vuonna asettunut neljä henkilöä ja kuntapaikoista on jäämässä käyttämättä 31.

Kaupunginhallituksen enemmistö puolsi sopimuksen jatkamista ja säästyneiden sijoituspaikkojen siirtoa.

Perussuomalaisia kaupunginhallituksessa edustava Pasi Mäenranta esitti sopimusjatkon hylkäämistä. Hän ei saanut kannatusta esitykselleen.

Mäenranta jätti päätökseen eriävän mielipiteen ja perusteli esitystään sillä, että turvapaikanhakijoiden kustannukset siirtyvät sijoittamisen jälkeen kolmen vuoden kuluttua kunnan maksettavaksi.

Mäenrannan mielestä on vastuutonta ottaa turhia ja aivan ylimääräisiä eikä pakollisia kuluja maksettavakseen.

–Kunnassa on riittävästi autettavia omassakin väestössä, joten ensisijaisesti pitää saada heidän asiansa tuen ynnä muiden palvelujen piiriin, Mäenranta toteaa eriävässä mielipiteessään.

Jutun otsikkoa korjattu tiistaina 19.12.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    hyvä Pasi, täältä saat yhden kannatuksen, ajat järkevää asiaa.

  • Lude

    Oikein. Hyvä Pasi!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio