Rajua lähisuhdevaltaa: lyömäaseeksi kelpasi kaikki käteen osunut – isku jukkapalmulla vaati leikkaushoitoa

Harri AaltoPori

Nuoren ulkomaalaistaustaisen miehen (s. 1992) epäillään toistuvasti syyllistyneen väkivallantekoihin, joiden kohteena on ollut suomalainen mies.

Epäilty on ollut kesäkuusta asti vangittuna, mutta hänet päästettiin vapaalle jalalle, kun käräjäoikeus sai torstaina käsittelyksi häntä vastaan nostetut pahoinpitelysyytteet.

Syyttäjä vaatii 25-vuotiaalle Irakin kansalaiselle yli 2 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta yhdestä törkeästä ja neljästä perusmuotoisesta pahoinpitelystä, kahdesta vahingonteosta ja yhdestä laittomasta uhkauksesta.

Syyttäjän mukaan epäilty pitäisi tuomita ehdottomaan vankeuteen siinäkin tapauksessa, että tuomio olisi 2 vuotta lievempi. Syyttäjän mukaan kyse on vakavasta ja toistuvasta lähisuhdeväkivallasta.

Haastehakemuksen mukaan epäilty alkoi pahoinpidellä kumppaniaan viime helmikuussa Helsingissä. Sen jälkeen pahoinpitelyt jatkuivat uhrin asunnossa, pienessä kunnassa Varsinais-Suomessa.

Epäillyn vangitsemiseen johtanut raju väkivalta, joka toi syytteen törkeästä pahoinpitelystä, sattui kesäkuussa vuokramökissä ja sen piha-alueella Porissa. Syyttäjän mukaan epäilty kuristi ja löi uhria nyrkillä kasvoihin, mutta lyömäaseina olivat myös keittolevy, leivänpaahdin, kynttilänjalka, rikotusta patsaasta irronnut pala ja harjanvarsi.

Syyttäjän mukaan väkivalta oli voimakasta ja pitkäkestoista, ja pahoinpitely tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Myös aiemmissa pahoinpitelyissä lyömäaseiksi kelpasi kaikki käteen osunut, kuten puukauha, kaukosäädin ja jopa jukkapalmu. Lyönti yli neljän kilon painoisella ruukkukasvilla mursi uhrin kyynärluun ja vaati leikkaushoitoa.

Käräjäoikeus antaa päätöksensä myöhemmin kansliatuomiona.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio