Posti siirtää 2 000 porilaista postilaatikkoa

Raija Fager
Posti siirtää 2 000 porilaista postilaatikkoa

Yksinäinen postilaatikko alkaa olla yhä harvinaisempi näky Suomessa.

Satakunnan KansaPori

Posti ilmoittaa sijoittavansa postilaatikoita muutaman laatikon ryhmiin kevään ja kesän aikana Ruosniemessä, Koivistonluodossa, Vanhallakoivistolla ja Sampolassa.

Ryhmittely koskee noin 2 000 postilaatikkoa. Ensimmäiseksi ryhmitellään noin 500 laatikkoa Ruosniemessä.

Posti kertoo neuvottelevansa ryhmittelyn toteutuksesta Porin kaupungin kanssa. Asiakastiedote lähetetään niille talouksille, joita ryhmittely koskee. Tiedotteessa kerrotaan ryhmittelyn aikataulusta ja siitä, milloin Postin edustaja kiertää asuinalueilla kertomassa ryhmittelyn käytännön toteutuksesta.

Postin mukaan postin noutomatka muuttuu porilaisilta usein vain muutamilla metreillä. Pisimmillään noutomatka tontin kulkuliittymästä on taajamassa enintään 50 metriä yhteen suuntaan mitattuna.

Posti perustelee postilaatikoiden uudelleenjärjestelyjä muun muassa ympäristövaikutuksella, kun postin jakelu sujuu jatkossa vähemmillä pysähdyksillä laatikoiden sijaitessa muutaman laatikon ryhmissä, mikä vaikuttaa muun muassa jakeluautojen polttoaineen kulutukseen ja pakokaasupäästöihin.

Posti myös myöntää pyrkivänsä hallitsemaan ryhmittelyllä myös jakelukustannuksia. Jakelureitit kuljetaan läpi jokaisena työpäivänä, jolloin postinjakelun kiinteät kulut ovat samat riippumatta siitä, onko jokaiseen laatikkoon jaettavaa vai ei.

Asiakkaalla on lain mukaan mahdollisuus sopia myös maksullisesta jakelusta (Lähilaatikko-palvelut), jolloin posti jaetaan asiakkaan haluamaan paikkaan sijoitettuun laatikkoon kohtuullista maksua vastaan, tai mahdollisesta henkilökohtaiseen erityistarpeeseen perustuvasta jakelusta, jonka edellytyksenä on pysyvä liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä.

Erityistarpeeseen perustuvan jakelun ehtona on, että jokainen saman talouden postinsaaja on oikeutettu palveluun. Palvelut tilataan Postin asiakaspalvelusta puhelimitse 0200 71000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-16 tai sähköpostilla asiakaspalvelu@posti.com tai internetissä

www.posti.fi


Kommentit (15)

  • Nimetön

    Satakunnan Kansa tulee ilmeisesti myös näihin ryhmälaatikoihin. Kuka nämä uudet laatikot kustantaa?

  • JolleKulle

    Toivottavasti opettelevat myös laittamaan postit oikeeseen postilaatikkoon. Tämän tästä meidänkin laatikosta löytyy toiseen laatikkoon kuuluvaa postia.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös