"Porissa kebab-ravintola ei lyö rahoja kassaan" – Poliisilta katkera tilitys festariviikonlopun tapahtumista

Silja Viitala
Sakari MuurinenPori

Lounais-Suomen poliisilla oli kiireinen lauantai-ilta. Sen alueella on kolmet festivaalit: Pori Jazzit, Karjurock ja Outfox. Poliisin mukaan kaikenlaista on sattunut 200 hälytysilmoituksen edestä.

–Poliisi on olemassa muun muassa siksi, että ihmiset eivät aina pärjää itsensä tai toistensa kanssa. Homma riittää näköjään taas aamuun saakka, kerrotaan sunnuntaina aamuyöllä lähetetyssä tiedotteessa.

Alla on listattu poliisille lauantai-iltana tulleita tehtäviä.

–Laitilassa rekkamiehet popittavat ja meno villiintyy.

–Taivassalossa naapuri jumputtaa musiikkia, ystävällisestä huomautuksesta seurasi alatyylistä haistattelua.

–Porissa kebab-ravintola ei lyö rahoja kassaan.

–Ruskolla mönkijällä nurin koulun pihassa. Nyt selkään sattuu ja kävellen kotiin kertomaan vanhemmille.

–Salossa häät. Morsian sairaalaan, sulhanen käsi- ja jalkaraudoissa putkaan.

–Karjurockissa kymmenen hengen tappelu.

–Laitilassa Puolan kilvissä rekka jonka kuski on ollut kaksi päivää kekkulissa.

–Salossa kolme miestä hotellin katolla pyyhkeet päällä. Ilmoittaja seuraa tilanteen kehittymistä.

–Porissa tyttöystävän äiti kertoi hyppäävänsä sillalta.

–Nakkilassa mies sovittelee kättään pihasirkkeliin.

–Ruskolla viisi mopoa päiväkodin pihalla. Pitävät sellaista ääntä että ilmoittaja aikoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

–Raumalla satojen mopojen kiihdytysajot.

–Naantalissa ilmoittaja lämmittänyt puusaunaa ja nyt savu tulee räystäistä.

–Kokemäellä naapurissa taas vihamielinen porukka joka kiittelee ilmoittajaa eilisestä poliisin käynnistä.

–Eurajoella kaksi nuorta häiriköi, varusteina pillereitä ja kaasusumutin.

–Huittisissa epämääräinen porukka tullut tontille kalastamaan ja huutelemaan ilmoittajalle.

–Porissa vanhemmat partaukot kiusaavat ilmoittajan porukkaa muun muassa läpsimällä.

–Huittisissa vanhus ryöstetty.

–Liedossa mönkijää, autoa, mopoa ja kaikkea aiheuttamassa häiriötä.

–Koski TL:ssä moottoripyöräilijän vakava loukkaantuminen.

–Porissa alaikäinen häirikkö ravintolassa väärillä papereilla. Häirikön isäkin poliisin iholle. Molemmat putkaan.

–Salossa naapuri tuli mopolla pihaan, jätti roskapussin ja häipyi.

–Turussa vaimo huutaa uhkauksia ja kiukuttelee.

–Mynämäellä kaksi tyttöä mönkijällä edestakaisin ja ilman kypärää.

–Loimaalla poliisi vei kotiin mutta nyt ei ole avaimia ja kiukuttaa.

–Ulvilassa kolme miestä löivät yhtä pesäpallomailalla päähän.

–Porissa Kirjurinluodolla lyöty silmäkulma auki.

–Turussa torilla siipipuoli lokki.

–Raumalla aitta palaa pihassa.

–Huittisissa hoivakodin asukas karannut ja varastanut päissään soutuveneen.

–Kaarinassa kortiton mies jonka ajosta ja pystyssä pysymisestä ei tule mitään.

–Turussa messukeskuksen ympärillä on rallikilpailu.

–Porissa mies kävi hotellin järjestyksenvalvojan kimppuun ja nyt raudoitettuna.

–Porissa nuorimies riehuu puukko kädessä.

–Kemiönsaaressa joku jahtaa, jotain kädessä.

–Turussa yöhuoltamolta yritetty anastaa sixpack.

–Porissa ravintolan penkille on yllättäen sammuttu.

–Kankaanpäässä ilmoittaja epäilee että naapuri lähti viemään peräkärryllistä huumeita Poriin.

–Turussa penkillä mies fillarin ja usean kossupullon kanssa.

–Salossa poistettu mies yrittää väkisin takaisin Outfox- festivaaliin.

Poliisin tiedotteen voit lukea tästä.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Kannatan nimimerkki ”Elämän ohjeet” ehdotusta valikoida mitä järjestetään. Tuskinpa lestaariolaisten juhlissa ei musiikkikaan aiheuta häiritsevää jumputusta yöllä.

  • Niin tuota...

    ”Kyllä jazzit tuovat kuitenkin ilmeisesti rahaa kaupunkiin enemmän kuin tulee kustannuksia.”

    Tähän täytyy kyllä esittää kysymys että: Keille? Meillekö jotka tuemme veroeuroillamme kaupungin toimintaa tai siis mahdollistamme sen kokonaan? Harva saa niitä murusia mitä näistä pöydistä tipahtelee – kannattaa miettiä tarkkaan. Noh onhan se ikäänkuin kotiappäin jos joku – ja mahdollisesti vielä porilainen yrittäjä – saa voittoa toiminnastaan jonka olemme kunnallisveroäyrillämme kustantaneet… Tai jos kaupungin nokkamiehet saa näkyvyyttä ja heitä kutsutaan jonnekin masutuksiin jossa pöydät notkuvat – tulee enemmän ajoa sille veroäyreillämme hankitulle hintalistan kärkiautolle jolla reissaavat. Ainakin on aiemmin käytettynä myynnissä jollekin joka taas on autoliikkeen myyjän kanssa kaveri… Jos ei muu kukoista eikä mitään uutta keksitä niin pelataan hiekkalaatikkoleikkiä!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös