Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pohjavesi kohta ennätysalhaalla – kerro meille, pilkottaako kaivossasi jo pohja?

Suomen ympäristökeskuksen mukaan viime päivien sateet eivät ole vaikuttaneet pohjaveden korkeuteen, vaan pinnat laskevat edelleen. Rannikoilla sekä maan etelä- ja keskiosissa pohjavedet ovat pienissä pohjavesimuodostumissa monin paikoin laskeneet 10–60 cm ajankohdan keskiarvoja alemmaksi ja paikoin on mitattu ajankohdan alimpia havaittuja pohjavedenkorkeuksia. Pohjaveden pinnat jatkavat laskuaan luontaisessa vuodenaikaiskierrossa syys–lokakuun vaihteeseen asti, jolloin yleinen kasvukausi on jo loppunut. Lähes sateettoman hellekesän aiheuttama maankosteuden vajaus näkyy pohjaveden pinnoissa, mutta elo-syyskuun kokonaissadanta ratkaisee, kuinka alas pinnat vielä laskevat. Suomen ympäristökeskuksen mukaan etenkin maan lounaisosissa pinnat saattavat laskea vuoden 2003 ennätyslukemien alle, jos vähäsateinen kausi jatkuu. Teemme pohjavesitilanteesta laajempaa artikkelia. Pilkottaako sinun kaivossasi jo pohja? Ota yhteyttä osoitteeseen jukkapekka.varjonen@satakunnankansa.fi.