Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Partiotapahtumat keräävät kesällä 6 000 osallistujaa Porin seudulle

Lounais-Suomen Partiopiiri järjestää kesäkuussa kaksi isoa partiotapahtumaa Porin seudulla. Framil 2018 levittäytyy Kirjurinluodolta keskustaan, ja HuHu18 järjestetään metsäoppilaitoksella Kullaalla. Ensimmäistä kertaa järjestettävä suurtapahtuma Framil 2018 levittäytyy Porin Kirjurinluodon ympäristöön 8.–10. kesäkuuta. Framil 2018 -tapahtuman odotetaan keräävän Poriin viikonlopuksi 5 000 osallistujaa. Suurtapahtuman teemat ovat avoimuus ja rauhankasvatus. Tapahtuman suojelijaksi on jo nimetty paralympiaurheilija Leo-Pekka Tähti . Framil on paitsi partiolaisten, myös kaikkien muiden yhteinen tapahtuma. –Haluamme tuoda framille tapahtuman, jolle ovat tervetulleita partiolaiset, entiset ja tulevat partiolaiset sekä kaikki, jotka haluavat kokea upeita elämyksiä, tapahtuman johtaja Mari Kousa-Kuusisto sanoo. Framil-osallistujat seikkailevat viikonlopun aikana maa-, vesi- ja ilma-aiheisissa ohjelmakokonaisuuksissa ja nukkuvat yönsä Puolustusvoimien teltoissa Kirjurinluodolla. Lopuksi Lokkilavalla vietetään yhteistä juhlaa, joka päättää samalla partiopiirin kaksivuotisen syrjäytymisen ehkäisyyn pyrkivän hankkeen. Tapahtumaa ovat tekemässä myös Porin kaupunki ja erilaiset nuoriso- ja vapaaehtoisjärjestöt. –Uskomme, että yhdessä luomme tapahtuman, joka jättää elinikäiset kauniit muistot ja elämykset osallistujien mieleen, Kousa-Kuusisto sanoo. Joka kolmas vuosi järjestettävä HuHu18-leiri järjestetään Ulvilan Kullaalla 5.–9. kesäkuuta. HuHu18 on suunnattu 15–22-vuotiaille partiolaisille. Tänä vuonna perinteisen partioleirin teema on 80-luvun rantabileet. Monipuolisen leiriviikon aikana vietetään esimerkiksi Hyvä elämä -festaripäivää ja Taiteiden yötä. –HuHun ohjelma pyrkii tarjoamaan jokaiselle jotakin hauskaa tekemistä ja uusia elämyksiä, leirinjohtaja Vilhelmiina “Vilkku” Lehtinen lupaa. Kyseessä on nuorten leiri myös tekijöiden puolesta, sillä lähes kaikki leirin mahdollistajat ruoanlaittajista leirinjohtajiin ovat alle 22-vuotiaita. –Leirin vahvuus ovat nuoret, idearikkaat tekijät, jotka mahdollistavat ainutlaatuisen leiriprojektin, Lehtinen kiittelee. Winnovan metsäoppilaitoksella Kullaalla järjestettävälle leirille arvioidaan osallistuvan 600–700 partiolaista eri puolilta Suomea. Tapahtumiin odotetaan yhteensä liki 6 000:ta osallistujaa eri puolilta Suomea.