Palomestari varoittaa tielläliikkujia hirvistä – nyt jysähti Harjavallassa

Tomi Glad/Arkisto
Palomestari varoittaa tielläliikkujia hirvistä – nyt jysähti Harjavallassa

Hirvet liikkuvat nyt runsaasti ja liikenteessä on syytä olla tarkkana varsinkin hämärään aikaan. Kuvituskuva.

Pasi Mattila

Hirvikolarien määrä on lähtenyt syyskuussa nousuun myös Satakunnan alueella. Torstaiaamulla hirvi eksyi auton eteen jo toista kertaa vuorokauden sisällä maakunnassa, kun Huittisiin henkilöautollaan matkalla olleen naisen työmatka päättyi yhteentörmäykseen hirven kanssa Harjavallassa valtatie 2:lla.

–Hirvet liikkuvat nyt todella paljon hämäriin aikoihin. Liikenteessä pitää olla erittäin tarkkana, palomestari Sauli Virtanen Satakunnan pelastuslaitokselta muistuttaa.

Harjavallassa selvittiin auton kuljettajan osalta pienin vammoin. Auto kuitenkin meni lunastuskuntoon ja hirvi menehtyi heti yhteentörmäyksen jälkeen.

Palomestarin mukaan tapauksesta ei ollut juuri haittaa muulle liikenteelle, sillä hirvi ei jäänyt tielle, vaan tuupertui metsän puolelle.


Kommentit (7)

  • Nimetön

    Valtatie 2 on huonosti suojattu eläinkolareilta. Hirviaidat puuttuvat pitkiltä matkoilta. Ensimmäisenä parantamistoimenpiteena valtatie 2:lla tulisi olla hirvia-aitojen rakentaminen kattavasti koko tieosuudelle. Nykyään Helsinkiin ajaessa hämmentää se, että joka vuosi on rakenteilla muutama kilometri jotain pientareen levistystä ja sitähän tarvetta on varmaankin lähes 100 km. Eli näpertely huipussaan ja seuraavat 20 vuotta menee pientareden levitykseen ja liikenne takkuaa tietöiden takia saman ajan. ELY-keskuksen pitäisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen aloittaa 2 tien parantamistyöt hirviaitausten täydentämisellä.

  • Haloo

    Vaikka olet kuinka varovainen niin ei niitä hirviä aina ehdi väistää. Jos ei hirviä ammuttais niin niitä olisi aivan hirveät määrät ja sitten vasta tulisi hirvi kolareita. Sen takia ammutaan, että kanta pysyy kunnossa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös