Nouseva teollisuus kisaa jo teekkareistakin – Raumalla houkutellaan kesätyöläisiä ilmaisella asunnolla ja bussimatkoilla

Kari Suni
Nouseva teollisuus kisaa jo teekkareistakin – Raumalla houkutellaan kesätyöläisiä ilmaisella asunnolla ja bussimatkoilla

Alfa Laval Aalborg Oy:n risteilijäliiketoiminnan johtaja Pasi Aaltonen (vasemmalla) ja diplomi-insinööriopiskelija Markku Kakko työskentelevät kesän tiiviissä yhteistyössä.

Kari SuniRauma

Teknologia- ja metalliteollisuuden kohentuneet näkymät ovat tuoneet seurauksenaan kasvavan kysynnän sekä kilpailun asiantuntijatyövoimasta, jopa kesätyöntekijöistä.

Rauma ja Turku ovat houkutelleet kesätöihin teekkareita eli tekniikan korkeakouluopiskelijoita työpaikan päälle annettavilla maksuttomilla asunto- ja autoeduilla paikalliseen bussiliikenteeseen.

Rauman kaupungin ja paikkakunnan keskeisten yritysten yhteenliittymä on yhdessä Turun kaupungin ja Turku Science Parkin kanssa kiertänyt värväystapahtumissa yliopistopaikkakunnilla, mm. Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella. Rauma oli turkulaisten mukana nyt ensimmäistä kertaa, koska osaavan väen tarve on ilmeinen kasvun taas orastaessa.

Rauman kaupungin yrityspalvelupäällikkö Heikki M. Nurmi kertoo, että raumalaisyrityksiin saatiin kahdeksan kesäteekkaria. Tavoite oli kymmenen.

Turussa tavoite oli saada kesätöihin 40 teekkaria. Nurmi kertoo saaneensa tiedon, että 25 tarttui tarjoukseen. Tätä voinee pitää yllätyksenä, sillä ilmainen asunto ja vapaat bussimatkat työpaikkakunnalla ovat taloudellisesti aika isoja kädenojennuksia.

Nurmi arvioi, että tuloksessa näkyy maan yleisen taloustilanteen ja teollisuuden näkymien paraneminen eli työtilaisuuksia on tarjoutunut valittavaksi aiempaa enemmän.

–Opiskelupaikkakunnillakin on työllisyystilanne parantunut, eikä vain täällä länsirannikolla, jossa nyt on käynnissä positiivinen rakennemuutos, Nurmi arvioi.

Nämä olivat myös syyt lähteä mukaan turkulaisten ideoimaan kampanjaan tekniikan korkeakoulupaikkakunnille. Jotain porkkanaa on tarjottava ja markkinointityötä tehtävä, että Rauma voisi pienempänä teollisuuspaikkakunta kilpailla menestyksellisesti isompiensa kanssa.

–Raumaa ja raumalaisia yrityksiä ei muualla kovin hyvin tunneta. Siksi on mentävä sinne, missä osaajat ja opiskelijatkin ovat ja liikkuvat, Nurmi sanoo.

Pidemmän päälle tulevaisuuteen katsoen Nurmen mielestä olisi suotavaa, että länsirannikollekin saataisiin teknisen alan jatko- ja muuntokoulutusta, kuten positiivisen rakennemuutoksen selvitysmiehet ovat esittäneet.


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Voiko tästä lukea rivienvälistä että insinöörien kannattaisi jatko-opiskella diplomi-insinööriksi. Ainakaan tavallisille insinööreille ei satakunnasta löydy töitä.

  • Nimetön

    Positiivisen rakenneuudistuksen selvitysmiehiltä ja Rauman yrityspalvelupäälliköltä jäi huomaamatta, että länsirannikolla, joksi Porikin voitaisiin ehkä laskea, vaikka sisämaan kaupunki onkin, on ollut DI-koulutusta saatavissa jo vuosikymmeniä. Porin kampus on tuottanut maistereita ja diplomi-insinöörejä kymmenittäin niin Turun kuin Raumankin yrityksien käyttöön. Nyt Porin Yliopistokeskus näyttää olevan hiipumassa samalla, kun turkulaiset hamuavat hyväpalkkaisia hommia, ilman laadukkaan koulutuksen edellyttämiä kurssitarjottimia. Esimerkiksi Lappeenrannan rehtori on julkisesti kertonut mielipiteensä uusista etäpesäkkeistä. No, suomalaisten insinöörien halpamyynti on ollut otsikoissa tämän tästä. Työttöminä heitä on n. 10000 alemman ja reilut 3000 ylemmän tutkinnon suorittanutta. Myös länsirannikolla.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös