Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Näin Iltis-kilpailutuksen keskeyttämisen kaataneet perustelivat päätöstä

Seitsemän Porin sivistyslautakunnan jäsentä äänesti sen puolesta, että Iltis-toiminnan kilpailutusta ei keskeytetä eikä aloiteta alusta. Näin lautakunnan jäsenet perustelivat päätöstään: Alkuperäinen kilpailutusprosessi on mennyt usean virkamiehen käsittelyn läpi ilman huomautettavaa. On syytä ihmetellä menettelytapaa, jossa kaupungin virkamiesten ammattitaito ohitetaan tylyllä tavalla. On syytä kyseenalaistaa, miksi kaupunginjohtaja on puuttunut yksittäisen lautakunnan yksittäiseen asiaan näin vahvasti kertomatta avoimesti, miksi ei luota omiin virkamiehiinsä tai mistä on saanut tiedon, että kilpailutuksessa olisi toimittu väärin? Me allekirjoittaneet valtuutetut luotamme kaupunginlakimiehen ja hankintatoimen ammattitaitoon ja pidämme kyseenalaisena ulkopuolisen asiantuntijalausunnon tilaamista. Menettelytapa, jolla prosessi on edennyt, on ollut erittäin kyseenalainen ja Porin kaupungille imagollisesti haitallinen. Mikäli mediassa levinnyt tieto siitä, että sivistystoimialan johtajaa Esa Kohtamäkeä on painostettu pitää paikkaansa, puhumme erittäin vakavasta asiasta, joka on tutkittava perinpohjaisesti. Sivistyslautakunta on tänään kokouksessaan käsitellyt omalta osaltaan kilpailutuksen ja päätynyt meidän allekirjoittaneiden äänin 7-6 ratkaisuun, jossa alkuperäinen kilpailutuksen lopputulos hyväksyttiin ja kilpailutuksen keskeyttäminen hylättiin. Koemme, että kilpailutus on nyt hoidettu oikeudenmukaisesti ja rehellisesti. Mikäli joku kilpailutuksen osapuoli kokee tulleensa kilpailutuksessa väärin kohdelluksi, on mielestämme oikeudenmukaisinta ja avointa, että väärin kokenut osapuoli vie asian riippumattoman markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Olemme hyvin tyrmistyneitä, mikäli kaupunginhallitus käyttää asiassa otto-oikeutta. Kannanoton olivat allekirjoittaneet Mikael Ropo (kok.), Juha Joutsenlahti (kok.), Hennä Kyhä (kok.), Laura Pullinen (vihr.), Aila Korkeaoja (kesk.), Ismo Läntinen (ps.) ja Marianne Ostamo (ps.)