Miltei 35 000 porilaista asuu muualla Suomessa kuin Porissa – "Kyllä täältä paljon on lähdetty, ja jääty sille tielle"

Kimmo Lehto
Miltei 35 000 porilaista asuu muualla Suomessa kuin Porissa – "Kyllä täältä paljon on lähdetty, ja jääty sille tielle"

Timo Aron mukaan ensi kesän asuntomessumainontaa kannattaa kohdentaa alueille, jossa asuu paljon syntyperäisiä porilaisia.

Juha Kaita-ahoPori

Porin ulkopuolella asui viime vuoden lopulla 34 672 syntyperäistä porilaista. Se on noin 40 prosenttia Porin nykyisestä asukasluvusta. Aluetutkija ja Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro selvitti tiedon Tilastokeskuksen erillisaineistosta. Tutkija yllättyi lukumäärästä.

–Se on aika iso luku. Kyllä täältä paljon on lähdetty, ja jääty sille tielle.

Eniten Porissa syntyneitä ja sieltä pois muuttaneita asui Helsingissä. Seuraavana listalla ovat Ulvila, Tampere ja Turku.

Porissa näkyy Aron mukaan selkeästi se, että muutto suuntautuu joko lounaaseen tai etelään. Satakunnan sisälläkin porilaiset muuttavat innokkaammin Etelä- kuin Pohjois-Satakuntaan.

–Totta kai oma maakunta on se, mihin levittäydytään, mutta erityisesti Helsinki–Turku–Tampere -akseli tulee myös voimakkaasti esiin, Aro sanoo.

Juuri näihin kolmeen kaupunkiin porilaiset ylioppilaat suuntaavat useimmiten suorittamaan jatko-opiskelujaan.

–Tilanne on vuodesta toiseen ollut se, että joko Turku tai Tampere on ollut paikka, joka vetää eniten opiskelijoita puoleensa Porista.

Aron mukaan Porin koulutustarjonta on tärkein tekijä nuorten muuttohalukkuudessa.

–Meillä on ollut aika hyvin aina toisen asteen koulutuspaikkoja, mutta yliopistokeskus ei itsessään ole riittänyt pysäyttämään nuorten muuttovirtoja eikä toisaalta saamaan tänne riittävästi nuoria muualta.

Grafiikka: Timo aro

Kuinka moni sitten palaa takaisin kotikonnuilleen, kun opiskelut muualla on saatu tehtyä? Tähän on Aron mukaan vaikea vastata, sillä tilastotietoa asiasta ei ole.

–Karkea arvio on, että aika suuri joukko palaa takaisin kotiseudulle jossain vaiheessa, jos se suinkin on mahdollista.

Työpaikkoja Porissa on Aron mukaan perinteisesti ollut melko paljon etenkin teollisuuden alalla.

–Vuosikymmeniä oli sellainen tilanne, että nimenomaan Poriin muutettiin työpaikkojen perässä. Suomen teollistumisesta lähtien 1970-luvulle saakka Pori oli jatkuvasti aika isojen muuttovirtojen kohteena.

Tutkijan mukaan tieto siitä, missä päin porilaisia asuu, ja minkä verran, on arvokas.

–Kaupungit miettivät paljon sitä, miten saadaan asukkaita ja paluumuuttajia. On tärkeää miettiä mihin, kannattaa panostaa. Jos miettii vaikka ensi kesän asuntomessuja, niin kannattaa miettiä, mitkä ovat alueita, mihin markkinointia kannattaa erityisesti kohdentaa.


Lue myös nämä


Kommentit (28)

  • Ikävä Poriin

    Kävin koulut Porissa, mutta muutin töiden perässä Helsinkiin. Kova ikävä kotikaupunkiin, sukulaisten luo.. myös lyhyet välimatkat ja autolla liikkumisen helppous houkuttaa.. Mutta sieltä päin ei töitä löydy minulle saatikka puolisolle, joten Helsingissä pysytään.. 🙁 Täällä kyllä vilinä, väen paljous ja tapahtumarikkaus ovat iso plussa ja niitä ikävöisin Porissa varmasti.

  • esh

    Perheessämme oli kahdeksan lasta. Jokainen lähti opiskelun myötä pois Porista ja jäi sille tielleen Turku ja Helsinki pääkohteina. Yksi syy on myös malli, joka saadaan , kun perheen esikoinen muuttaa muualle opiskelemaan, muiden on helppo seurata.
    Kukaan ei ole muuttanut eikä muuta takaisin Poriin, koska koko elämä on rakentunut muualle, koti ,aviopuoliso, työ ja koko sosiaalinen elämä. Porissa on aina juuret, mutta elämä muualla.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös