Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän jäsenet valittiin

Kari Mankonen/Arkisto
Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän jäsenet valittiin

SDP:n Reijo Kallio johtaa maakuntauudistuksen poliittista ohjausryhmää Satakunnassa.

Ilona Koskimäki

Satakunnan maakuntahallitus nimitti maanantaisessa kokouksessaan maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon. Siihen kuuluu virkamiehistä koostuva valmisteleva toimielin, vate, ja lisäksi poliittinen ohjausryhmä.

Ohjausryhmän paikkamäärät oli etukäteen päätetty vakaa kuntavaalituloksen perusteella. Sdp sai viisi paikkaa ja puheenjohtajuuden, kokoomus ja keskusta kolme paikkaa, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset kaksi.

Puheenjohtajaksi valittiin Reijo Kallio. Muut demarit ovat Harri Kivenmaa, Harri Lehtonen, Leena Jokinen-Anttila ja Diana Bergroth-Lampinen. Kokoomuksen edustajat ovat Emilia Syväsalmi, Juha Rantasaari ja Kari Hannus. Keskusta valitsi mukaan Tapio Huhtasen, Satu Pietilän ja Keijo Kerolan. Vasemmistoliitosta mukana ovat Oili Heino ja Petri Salminen. Perussuomalaisjäsenet ovat Marianne Ostamo ja Markku Palomäki.

Virkamiehistä koostuvaan 15-henkiseen vateen nimitettiin muun muassa Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen, Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa ja maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä.

Uutista korjattu 20.6. klo 22.20: nimitykset teki maakuntahallitus, eikä maakuntavaltuusto, kuten uutisessa aiemmin virheellisesti luki.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös