Lukijalta

Lukijalta: Pori-sopimus on vastuun pakenijoiden paperi

Joonas Salli/Arkisto
Lukijalta: Pori-sopimus on vastuun pakenijoiden paperi

Kirjoittaja pitää Pori-sopimusta täysin mitäänsanomattomana.

Petri Lahtinen

Valtuuston puheenjohtajan Krista Kiurun johdolla toteutettua uutta valtuustosopimusta kuvaa varmasti parhaiten Juha Ståhlen (SK 11.10.) kuvaelma höttöisestä toiveiden tynnyristä.

Sopimuksessa ei ole yhtään konkreettista kohtaa, jolla kaupungin talous turvataan jatkossakin. Tai no on siellä yksi, veroja voidaan korottaa. Tämä on loistava esimerkki siitä, kun ei ole kykyä, rohkeutta, taitoa tai mielikuvitusta lähteä toteuttamaan todellisia uudistuksia kaupunkimme rakenteissa ja henkilöstömitoituksissa.

Valtuustosopimuksen tarkoitus on olla työkalu ja ohjenuora viranhaltijoille sekä päätöksentekijöille. Nyt tehty sopimus on niin ympäripyöreä ja kaikille kivaa -tyyppinen, ettei siitä ole juurikaan apua Porin kehittämisessä.

Huolestuttavinta sopimuksessa on se, että se vaarantaa koko organisaatiouudistuksen. Juuri kun olemme saaneet uudet pätevät toimialajohtajat, joiden varaan on paljon laskettu kaupungin toimintojen uudistamisessa, niin heidän eteensä laitetaan täysin mitäänsanomaton Pori-sopimus. Vaikea on viranhaltijoiden lähteä tuon sopimuksen perusteella asioita uudistamaan.

Sopimuksessa on lukematon määrä tavoitteita, jotka lisäävät kustannuksia. Ja näyttää siltä, että sopimuksen allekirjoittajat aikovat rahoittaa ne verojen nostolla.

On suorastaan säälittävää, miten sosiaalidemokraatit, vasemmisto, vihreät, keskusta, kristilliset ja siniset voivat ummistaa silmänsä todellisuudelta ja syöttää kuntalaisille moista pajunköyttä. Kun on aina tottunut käymään toisten taskuilla, niin helppoa se on lupailla mitä vaan. Hyvänä esimerkkinä maksuton varhaiskasvatus, se tarkoittaisi noin 11 miljoonan lisäkustannuksia kaupungissamme.

Näin yrittäjänä on todella vaikea ymmärtää eräiden tahojen järjenjuoksua. Velaksi ei voi elää loputtomiin ja velat lankeavat aina maksettavaksi.

Kaupunkimme palvelut pitää mitoittaa tulojen mukaan. Eikä kaikkea kannata tehdä omana työnä. Teknisellä puolella olisi nopeastikin mahdollisuus miljoonasäästöihin oikealla työn organisoinnilla ja terveellä kilpailutuksella.

Jos linja jatku tällaisena, niin viimeinen voi sammuttaa kaupungista valot!

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (kok.).


Lue myös nämä


Kommentit (9)

  • Nimetön

    Kumman valtuustosopimuksen ongelmista Lahtinen kirjoittaa? Höttöisyyden taso taitaa aiheutua vain katsojan silmälasien värin mukaan, kun verokorotukset sallitaan niin demari- kuin kokoomusveroisessa paperissa.
    Nämä sopimukset ovat yleensä ohjeellisia, mutta tarvittaessa niitä voi joku ryhmittymä voi vaatia sitä toteutettavaksi hyvin orjallisesti. Näin tekee mm. sinisten hallitusryhmä maan asioita hoidettaessa, mutta vain asioissa, jotka ovat heille tärkeitä.

  • Nimetön

    Hyvä kirjoitus, kuten oli myös Ståhlen kirjoitus.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös