Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lisää valtaa presidentille, toivoo Laura Huhtasaari

Toisille hän on itse perkeleen maanpäällinen ruumiillistuma. Toisille hän on pienen kansan viimeinen toivo, messiaaninen hahmo keskellä alhon yötä. Porissa asuva, Mäntässä syntynyt, satakuntalais-saksalaiset sukujuuret omaava perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari jakaa mielipiteet kuin väärinpäin voideltu näkkileipä. Kokemäellä, joen pohjoisen puoleisella rannalla Esa Huhtasaari , Lauran isä, avaa rautaisen portin. Miljöö on kuin mustavalkoisesta Suomi-filmistä. Korkean kuusiaidan suojuksista paljastuu 1800-luvulla rakennettu entinen pappila. Huhtasaaren vanhempien isännöimä sukutila on kestänyt hyvin ajan hammasta. Toki remonttiakin on tehty. Laura Huhtasaari huitoo ovella ja kutsuu sisään. Lapset pyörivät jaloissa, myös naapurin jälkikasvu on hoidossa. Toimittaja oli etukäteen haastettu kokeilemaan Huhtasaaren kesäharrastusta, vesihiihtoa. Vesisade pelastaa ja siirrymme yhteisestä sopimuksesta sisätiloihin. Kännykkä vilkkuu kuin joulukuusi. Huhtasaarta revitään nyt joka paikkaan. Media ja mahdolliset äänestäjät huohottavat niskaan, eikä tilanteeseen ole tulossa muutosta ainakaan puoleen vuoteen. Perussuomalaisten puoluehallitus esitti Jussi Halla-ahon äänellä Huhtasaarta puolueen presidenttiehdokkaaksi. Puoluevaltuusto voi periaatteessa päättää toisin, mutta todennäköisyys on käytännössä olematon. Huhtasaaren nousu valtakunnan politiikan eturiviin on tapahtunut salamavauhtia. Ensimmäisen kauden kansanedustaja istuu vaaliväittelyissä kovassa seurassa. Hän sanoo, että ei ole juurinkaan suunnitellut uraansa. Ensimmäisiin eduskuntavaaleihinsa vuonna 2011 hän lähti kuulemma vain keräämään puolueelle ääniä. –Ajattelin, että kai yhden kevään voi uhrata. Huhtasaari luettelee tavalliset liturgiat siitä kuinka hänen ehdokkuutensa oli kentän tahto, etuoikeus ja kunnia-asia. Rivien välistä voi tulkita, että vastuu kuitenkin painaa ja mietityttää. –Mitä sitä nyt ei puolueen eteen tekisi. Myös kotiväkeä piti taivutella mukaan. –Mun mieshän toivoo minulle kohtuullista vaalimenestystä. Hän ei välttämättä hinkua first ladyksi (presidentin puolisoksi), mutta jos sellainen paikka tulee, niin varmasti ottaa sen vastaan. Millainen presidentti Huhtasaari sitten olisi? Omien sanojensa mukaan aktiivinen. Valtaakin olisi mukava saada enemmän. Hänen mukaansa presidentin valtaoikeuksia kavennettiin turhan paljon vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa. –Pitäisi olla valta hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit. Viimeksi eduskunnan on hajottanut Urho Kekkonen vuonna 1975. Nykyisin presidentti tarvitsee asiaan pääministerin perustellun aloitteen. –Kekkonenhan vähän pilasi tämän. Retoriikaltaan Huhtasaari on kuin 2010-luvun kansallismielinen versio Ilmari Kiannon kuuluisasta agitaattori Puntarpäästä. Pistää miettimään, että mitenköhän tuo saa happea, kun puhuu taukoamatta ja paljon. Haastaviin kysymyksiin hän vastaa kysymyksellä. –Mun retoriikkaa on hyvin vahvaa. Heitän jonkun pallon, joka on ehkä osittain tottakin. Siitä lähtee keskustelu. Tähän ei ehkä Suomessa ole totuttu. Kun keskustelu siirtyy Huhtasaaren suosikkiaiheeseen, Euroopan Unioniin, hän innostuu niin, että hyvä kun ei kiipeä kahvipöydän ylitse. Hänen mielestään EU-jäsenyys ei edusta Suomen kansallista etua. –Jos me halutaan pelastaa maailma, niin harvainvalta ei ole se ratkaisu. Kuka täällä ajaa harvainvaltaa? –Kokoomus, federalistit. Valitettavasti. Mitä demokratiaa tää tämmönen EU:n kanssa oleminen on, että päätöksistä ei pidetä kiinni. En mä halua, että mun asioista päättää joku italialainen. –Vapaakauppa-alue riittäisi ihan hyvin. Miten tämä onkin mennyt näin, että meillä on ollut kansallisvaltiot, jotka ovat taistelleet pääoman loputonta ahneutta vastaan. Nyt se valta on siirretty pois. Huhtasaaren mukaan Suomen kannattaa kuitenkin nyt odottaa Brexitin lopputulosta. Ison-Britannian EU-ero ei ole edennyt odotetusti. Huhtasaari uskoo, että ajan kanssa britit kuitenkin hyötyvät. –Se on väärin, että EU yrittää rankaista, jos joku koittaa lähteä. Toinen Huhtasaaren pääteemoista on maahanmuutto. Rajat pitäisi hänen mukaansa laittaa kiinni ja YK:n pakolaissopimuksesta voitaisiin mahdollisesti irtautua. Tornioon ja tarvittaessa myös ruotsinlaivojen terminaaleihin pitäisi laittaa passikontrolli. Pääasia on se, että Suomeen ei pääse hakemaan turvapaikkaa. –Muutenhan se tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat kulkea täällä kuin varpusparvet ja päättää mihin maahan menevät. Dublinin sopimusta pitää noudattaa. (Sopimus siitä, että turvapaikkahakemus käsitellään siinä maassa, johon hakija on ensimmäisenä tullut.) Venäjän suunnasta tulevia Dublinin sopimus ei koske. Silloin pitäisi Huhtasaaren mukaan tehdä päätöksiä tapauskohtaisesti. Esimerkiksi yksittäinen jehovan todistaja on hänen mielestään eri asia kuin Syyrian sotaa pakenevat muslimit, jotka ovat Huhtasaaren mukaan turvassa Venäjällä. –Muslimeita ei tietääkseni vainota Venäjällä. Voihan se tietysti olla poliittista vainoakin. Kyllähän Venäjällä vainotaan ihmisiä. Aika entinen ei koskaan enää palaa, Huhtasaari sanoo puhuessaan EU:sta ja maahanmuutosta. Hänen vaalisloganinsa on Suomi takaisin . Ensimmäisen kauden kansanedustaja, perussuomalaisten presidenttiehdokas ja Porin kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja. Porin äänikuningatar vuoden 2017 kuntavaaleissa. Asuu Porissa aviomiehen ja kahden tyttären kanssa. Ihailee J.V. Snellmannia ja J.K. Paasikiveä. Haluaa Suomen irti EU:sta ja YK:n pakolaissopimuksesta sekä häpeärangaistuksen takaisin rikoslakiin.