Kymmenet Porin uudet lääkärinpaikat eivät tuo apua lääkäripulaan

Joonas Salli
Kymmenet Porin uudet lääkärinpaikat eivät tuo apua lääkäripulaan
Jukkapekka Varjonen

Porin yksityisillä lääkärimarkkinoilla tapahtuva kuohunta on maallikon silmissä hämmentävä.

Palveluntarjoajia tulee lisää ja lääkäreille lisää seiniä, mutta mistä itse työntekijät, lääkärit?

Satakunta on lehtemme arkiston perusteella kärsinyt lääkäripulasta jo 1980-luvulta lähtien.

Vaikka uutisissa on havaittavissa siirtymää pikkukuntien jo lakkautettujen terveyskeskusten lääkäripulasta kohti erikoislääkäripulaa, on niiden yleisviesti ollut aina sama.

Osaavia lääkäreitä on aina ollut liian vähän.

Tuleeko nyt pelastus?

Yksityiset lääkärikeskukset eivät kerro tarkkoja uusia lääkärimääriään, mutta nyt olisi tarjolla Poriin kymmeniä uusia lääkärinpaikkoja.

Tuskinpa.

Kun käy yksityisellä lääkäriasemalla, on oven pielessä usein julkiselta puolelta tuttu nimi. Se ei sinänsä yllätä, sillä moni lääkäri on aiemminkin hoitanut yksityistä praktiikkaa julkisen viran ohella.

Nyt on helppoa ennakoida tämän kehityksen vain kiihtyvän.

Kun aikaisemmin lääkäreistä kisasivat keskenään terveysyhtymät ja sairaanhoitopiirit, siirtyy kisa yhä enemmän kaupungin sisälle.

Työnantajille lääkärikunta on parillakin tapaa kummallinen poikkeus työmarkkinoilla. Ensinnäkin lääkäripulan vuoksi kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Toiseksi alan peruspalkka on jo niin hyvä, ettei pelkästään sillä voi kilpailla.

Yksityisen puolen lääkärikeskukset markkinoivat itseään muun muassa sillä, että lääkärillä on suurempi vapaus valita mieleisensä työaika ja potilaat.

Vaikka julkisen sairaanhoidon valtteja ovat muun muassa kehitys- ja tutkimusmahdollisuudet, olen kuitenkin huolissani Suomen julkisen sairaanhoidon puolesta.

Tuli sote-uudistus tai ei.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Lääriliittosyypulaan

    Tämähän on se ammatti mitä opiskelemaan kelpaavat vain jumalasta seuraavat ylöspäin, tosin vain suomessa. Ökypalkkoja nostelee helpoiten kirjoittelemalla antibiootteja syksyn perusflunssiin 5min per potilas yksityisesti, ja liiton agenda on aina ollut pitää koulutusmäärät mahdollisimman alhaisena. On lääkäreitä ja sitten lääkäreitä, erikoistuneet oikeat ammattilaiset ovat toki palkkansa ansainneet. Reseptitehtaat liukuhihnalla tienaavat usein enemmän mitä vaativaa käsityötä tekevät kirurgit keskussairaaloissa ja yliopistollisissa.

  • Nimetön

    Soten yksi aloitussyy oli lääkäripula. (Toinen oli vanhustenhoito.) Lääkäriongelmaan lääkkeenä ovat tiukemmat sosiaali- ja terveysjohtajat, jotka eivät lääkäreitä. Kollegan laittaminen ruotuun ei onnistu. Ja Lääkäriliitto voisi myös tehdä enemmän, toimia moraalin vartijana. Rahaa kun luulisi ammattikunnalla olevan riittävästi.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio