Kulissiyrityksellä tehtailtiin yli 100 000 euron tilauspetokset – asianosaiset viimein oikeuden eteen

Jukka Vuokola / Arkisto
Kulissiyrityksellä tehtailtiin yli 100 000 euron tilauspetokset – asianosaiset viimein oikeuden eteen

Kuvituskuva.

Heikki HakolehtoRauma

Satakunnan käräjäoikeuden Rauman istuntopaikalla luettiin tiistaina syytteet yli kuudestakymmenestä eri rikoksesta kahdelle miehelle, joiden epäillään viitisen vuotta sitten perustaneen Raumalle yrityksen pelkästään talousrikosten tekemistä varten. Syytteet koskevat petoksia ja törkeitä petoksia.

Rauman rikospoliisi pääsi elokuussa 2013 alkaneen rikollisen toiminnan jäljille alkuvuodesta 2014.

Marttilan kaupunginosassa näennäisesti sijainneen Rakennus ja Kuljetus E.K:n nimiin oli hankittu runsain määrin erilaista omaisuutta ja palveluita sekä otettu luottoja. Kaikki nämä jätettiin systemaattisesti maksamatta.

Rikoksilla aiheutettiin yli 100 000 euron taloudelliset vahingot. Suurimpia vahinkoja kärsivät teleoperaattorit, joilta yritykselle hankittiin lukuisia matkapuhelimia ja tietokoneita. Niitä oli sitten myyty eri puolille Suomea.

Jutussa saivat syytteen 26-vuotias raumalaismies ja 37-vuotias valkeakoskelaismies. Syyttäjän mukaan valkeakoskelainen ideoi koko kuvion. Yritys perustettiin raumalaismiehen nimiin, koska hänellä oli tuossa vaiheessa puhtaat luottotiedot.

Lisäksi syytteessä törkeästä petoksesta on 26-vuotias loimaalaismies, joka syyttäjän mukaan yhdessä valkeakoskelaisen kanssa huijasi huomattavan summan rahaa suuren perinnön saaneelta mieheltä.

Rikosvyyhtiä selvittäessään poliisi takavarikoi yrityksen toimitiloista työkoneita ja laitteita, joita on saatu palautettua takaisin asianomistajille.

Syyttäjä nosti jutussa syytteet jo elokuussa 2016. Jutun oikeuskäsittely on kuitenkin useaan otteeseen jouduttu peruuttamaan, koska asianosaisia ei ole saatu paikalle oikeuteen.

Syyttäjä vaatii kaikille kolmelle syytetylle ehdotonta vankeusrangaistusta.

Anastetun omaisuuden kätkemisestä luettiin syyte raumalaiselle 57-vuotiaalle kirpputorin pitäjälle.

Käräjäoikeus antaa jutussa tuomionsa kesäkuun lopulla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio