Koiran kanssa tukihenkilöksi lapselle tai nuorelle? Porin seudulla tarvetta

Joonas Salli/SK/Arkisto
Koiran kanssa tukihenkilöksi lapselle tai nuorelle? Porin seudulla tarvetta
Satakunnan KansaPori

Porin perusturvakeskuksen lastensuojelun avohuollon asiakkaiden tukena toimii tällä hetkellä kymmenen koirallista tukihenkilöä. Kysyntä on ylittänyt tarjonnan ja tukihenkilöitä kaivataan lisää.

Tukihenkilön on oltava halukas työskentelemään lapsen tai nuoren kanssa sekä tukemaan häntä. Tukihenkilön tulee myös olla yhteistyökykyinen ja hänellä pitäisi olla mahdollisuus sitoutua pidemmäksikin aikaa.

– Koiran puolestaan pitää olla varma ja tasapainoinen, sosiaalinen ihmisten kanssa ja toimia saumattomassa yhteistyössä ohjaajan kanssa, kertoo Ehjä ry:n projektikoordinaattori Tiina Muros.

Sosiaaliohjaaja Sirpa Forsbacka kuvailee, että mukana olleet tukihenkilöt ovat olleet persoonallisia ja ihastuttavia.

– Koiriakin on ollut laidasta laitaan pienestä pakastimen kokoiseen.

Kohderyhmänä ovat 7–17-vuotiaat lapset ja nuoret. Tukihenkilö saa koulutusta Ressu-projektilta ja antaa yhdessä oman koiransa kanssa lapselle tai nuorelle tukea, aikaa ja välittävää läsnäoloa.

– Tapaamisissa tuettava ja tukihenkilö ovat pääsääntöisesti ulkoilleet. Tavoitteena on usein ulkoilun ja liikunnan lisääminen, jotta tuettavat saataisiin pois pelimaailmasta, kuvailee Muros.

– Alun perin on lähdetty liikkeelle siitä, että tapaamisia olisi joka toinen viikko. Tämä kuitenkin riippuu tukihenkilöstä. Jotkut tapaavat joka viikko, Forsbacka jatkaa.

Koiran välityksellä tuettavan saattaa olla helpompi puhua vaikeistakin asioista, ja hän voi hyödyntää koiran elekieltä omien tunteiden peilaamiseen.

Koiran hoitotoimenpiteisiin osallistuminen opettaa vastuuntuntoa ja vahvistaa itseluottamusta. Lapsi tai nuori oppii ymmärtämään eläimen tarpeita ja tuntemaan empatiaa.

– Tämä on ihan omanlaistaan toimintaa, ei tiettävästi missään maailmallakaan ole samanlaista, Muros toteaa.

Seuraava tukihenkilön koulutus on tarkoitus järjestää kevään aikana. Mikäli olet kiinnostunut mukaan toimintaan lähtemisestä, Tiina Murokseen voi ottaa yhteyttä puhelimitse 045 142 8455 tai sähköpostitse tiina.muros@ehja.fi.

Ressu-projekti on Ehjä ry:n hallinnoima valtakunnallinen kehittämishanke, joka sai alun perin RAY:n rahoituksen vuosille 2013–2015. Nyt hankkeelle on saatu jatkorahoitus.

Projektin päätavoite on kehittää koira-avusteisen lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan malli, joka jää osaksi järjestön toimintaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio