Kiertotie pölysi liikaa – asukas vaatii Rauman kaupungilta korvauksia autonsa pesusta ja vahauksesta

Jukka Lehtinen
Kiertotie pölysi liikaa – asukas vaatii Rauman kaupungilta korvauksia autonsa pesusta ja vahauksesta
Kari SuniRauma

Kaupunginhallitus käsittelee Raumalla tulevan viikolla hieman poikkeuksellisempaa vahingonkorvausvaatimusta. Kaupungilta vaaditaan korvausta katutöiden seurauksena autoille viime keväänä aiheutuneista pölyhaitoista ja pesukustannuksista.

Hakija vaatii kaupunginhallitukselta oikaisua viranhaltijapäätöksellä hylättyyn noin 345 euron korvausvaatimukseen. Korvausta vaaditaan autojen pesusta, vahauksesta ja moottorisuodattimien vaihdosta.

Asukkaan mielestä kaupunki laiminlöi viime keväänä Sampaanalan kaupunginosassa pölyämisen riittävän estämisen kiertotiellä. Sampaanalantien kunnallistekniikan peruskorjauksen ja katutöiden vuoksi liikenne oli ohjattu sorapintaiselle Nurmelantielle.

Kaupungin hylkäävän päätöksen perusteluna on, ettei Nurmelantien pölyäminen poikennut olennaisesti muista sorateistä. Keväällä pölyä on muutoinkin ilmassa.

Korvauksenhakija oli suoraan yhteydessä autojensa pölyyntymisestä kaupungin katutoimen henkilökuntaan ja sen jälkeen Nurmelantie oli kasteltu suolavedellä. Pölynsidonta oli hoidettu samoin kuin muillakin sorakaduilla.


Kommentit (3)

  • 55,v ajellut

    Jos tuo menee läpi, niin minä alan vaatimaan korvauksia pakkasella lentävästä suolavedestä, sehän on autolle pahempi kuin pöly.

  • Nimetön

    Juu ei korvauksia. Lapsellista marmatusta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio