Kännykkäkielto käräjillä olisi paha takaisku – uutisten välittämiseen tulisi tuntien viive

Kännykkäkielto käräjillä olisi paha takaisku – uutisten välittämiseen tulisi tuntien viive
Harri Aalto

Median suosiman oikeusoppineen, rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen Lännen Median haastattelussa esittämä kännykkäkielto oikeussalissa ei ole aivan yksiselitteinen asia.

Valokeilassa on sinänsä täysin aiheellisesti ollut ilman lupaa napattujen kuvien ja muiden tallenteiden leviäminen käräjäsaleista sosiaalisen median myrskyihin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten ehdotus vaikuttaisi tiedonvälitykseen.

Toteutuessaan kännyköiden ja muiden älylaitteiden kielto paitsi haittaisi merkittävästi tiedotusvälineiden edustajien työskentelyä, myös ennen kaikkea rajoittaisi suuren yleisön mahdollisuuksia saada reaaliaikaista tietoa yhteiskunnallisesti tärkeistä tai muuten kiinnostavista oikeusjutuista.

Suuri yleisö on jo niin tottunut saamaan ajantasaista tietoa oikeuskäsittelyjen etenemisestä, että siitä on tullut vakiintunut osa oikeudenkäyntien julkisuutta.

Älylaitteiden kieltäminen merkitsisi paluuta vuosia taaksepäin aikaan, jolloin uutisia oli mahdollisuus välittää julkaistaviksi vain istuntojen harvoilla tauoilla. Tiedon välittäminen viivästyi tunneilla.

Arvostettu professori tarkoittaa varmasti hyvää. Hän on aivan oikeassa ilmaistessaan huolensa siitä, että kuvaaminen ja muu tallentaminen oikeuskäsittelyn aikana voi tulla ongelmaksi tänä pidäkkeettömän sometuksen aikakaudella.

Kysymys ei ole vain kuvien väärinkäytöstä ja manipuloinnista, joka voi johtaa vihapuheisiin sosiaalisessa mediassa. Ääritapauksessa kysymys on esimerkiksi todistajien turvallisuudesta.

Ulvilan surman oikeudenkäynti oli tyypillinen esimerkki suurta yleisöä kiinnostaneesta jutusta, joka veti saliin runsaslukuisen median lisäksi myös muita kiinnostuneita. Paikalla oli myös ”auerilaisia”.

Erään istunnon aikana median edustavat seurasivat vierestä, kuinka yksi Anneli Auerin viattomuuteen kiihkeästi uskonut (tämä piirre ilmeni jo oikeustalon odotustiloissa) kuvasi surutta tabletillaan osapuolia käsittelyn aikana. Todistajan kuulemiseen keskittynyt puheenjohtaja ei huomannut kuvaamista.

Median edustajat huomauttivat asiasta naiselle istuntotauolla, koska puheenjohtajan kuvauskiellon rikkominen olisi saattanut johtaa määräykseen sulkea salissa niin kännykät kuin kannettavat tietokoneetkin. Nainen uskoi kerrasta.

Oikeudenkäyntiä saa kuvata tai muuten tallentaa vain puheenjohtajan luvalla. Vakiintunut käytäntö on, että puheenjohtaja antaa median edustajille käsittelyn alussa muutaman minuutin aikaa kuvata vapaasti. Sen jälkeen hän ilmoittaa, että kuvaaminen on päättynyt.

Ongelma on siinä, ettei julkisen oikeudenkäynnin kuvaaminen ole laissa kielletty. Siitä ei voi rangaista. Oikeuden puheenjohtaja voi enintään poistaa kuvaus- tai tallennuskieltoa uhmaavan salista.

Kännyköiden näpräämien on yllättäen ongelma myös käräjäsalin pitkän pöydän toisella puolella. Lännen Media kertoi torstaina, että oikeusministeriö ja käräjäoikeudet joutuvat järjestämään uusille lautamiehille koulutusta muun muassa sosiaalisen median käytöstä oikeuden istunnon aikana.

Kyllä, luitte aivan oikein. On uskomatonta, että muutamat maallikkotuomarit ovat tviitanneet tai muuten somettaneet julkisuuteen kesken käsittelyn rikosepäilyistä, joista he ovat osaltaan päättämässä. Lautamiehiä käytetään nykyisin lähinnä vain vakavissa rikosjutuissa.

Tällaista todella tapahtui vaalikauden alussa neljä vuotta sitten. Se oli peruste vapauttaa kunnallisvaltuuston valitsemia lautamiehiä tehtävästään.

Kirjoittaja on erikoistoimittaja.


Kommentit (2)

  • Lautamies

    Kännyköitä ei tarvita istunnoissa kuin harvoin poikkeus tapauksissa tuomarin luvalla. Muutoin vaarantuu istunnon juridinen oikeellisuus.

  • Haloo, Harri! Oletkohan nyt jäniksen selässä?

    Sekö on muka tärkeintä, miten nopeasti saadaan tieto välitettyä eteenpäin?! Täysin käsittämätön selitys. Vaatimus lähtee sellaisesta kuvitteellisesta ajatuksesta, että ”yleisö” olisi muka koko ajan kännykät ja muut laitteet avoinna seuraamassa, miten rattijuopon, raiskaajan, taposta epäillyn jne. oikeuskäsittely etenee! Mihin enää tarvittaisiin sanomalehtiä (päivän vanhat uutiset!), TV-uutisia (puoli vuorokautta vanhat tiedot) tai radion uutistoimitusta (1-20h vanhoja juttuja). Suurin osa uutisten seuraajista tekee päivät koti- tai palkkatyötä, eikä todellakaan ehdi kytätä vartin välein, mitä käräjillä tapahtuu.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös