Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Rikkihappoa kuljettanut säiliöauto kaatui kyljelleen kakkostiellä

Rikkihappoa kuljettanut perävaunullinen säiliöauto kaatui kyljelleen perjantaina aamupäivällä kakkostiellä Honkaluodon sillan kohdalla. Ulvilasta Porin suuntaan liikkuneen ja kyljelleen kaatuneen ajoneuvon säiliöistä yhdessä havaittiin vuoto. Pelastuslaitos aloitti välittömästi torjuntatoimet. Alustavan arvion mukaan säiliöstä valunut rikkihappo ei aiheuttanut vakavaa vaaraa ympäristölle. Onnettomuusalue on eristetty viranomaisten toimesta. Puolen päivän aikaan päivystävä palomestari Tero Järvelä kertoi, että rikkihappovuoto on tukittu. Onnettomuus katkaisi liikenteen tieosuudelta kaikilta neljältä kaistalta. Liikennevirasto tiedotti kello 14 aikaan, että tie saattaa olla poikki vielä 3–6 tuntia. Näin ollen arvion mukaan kakkostie saattaisi olla poikki onnettomuuspaikan kohdalta jopa iltakahdeksaan. Tien käyttäjät ohjataan kiertotietä ohi onnettomuuspaikan. Satakunnan Kansan onnettomuuspaikalla ollut valokuvaaja kertoi, että kiertotiejärjestely toimii sujuvasti. Säiliöauto on kaatunut juuri Honkaluodon sillan kohdalla ja rysähtänyt keskikaiteen päälle. Tiellä liikkuvat ohjataan ohittamaan onnettomuuspaikka ramppeja pitkin. Liittyminen valtatie 11 on järjestetty myös ramppien kautta. Palomestari Järvelä arvioi puolenpäivän aikaan torjunta- ja raivaustöiden kestävän tunteja. Kun imukalusto ja säiliöauton siirtoon soveltuva kalusto saadaan paikalle, eristysaluetta laajennetaan ja liikennejärjestelyt saattavat muuttua. Paikalle tullut pelastuslaitoksen erikoisyksikkö Kemikaali-Kontio aloitti rikkihapon poiston alueelta. Kemikaali-Kontio on kemikaalionnettomuuksien torjuntaan erikoistunut yksikkö, jossa toimivat palomiehet ja heidän käyttämänsä kalusto on hajautettu koko pelastuslaitoksen alueelle. Säiliöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 10.25. Satakunnan Kansa seuraa tilannetta. Uutista korjattu kello 15.4:. Rekka oli matkalla Ulvilasta Porin suuntaan, eikä päinvastoin, kuten uutisessa aluksi kerrottiin.