Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Mielipide Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jasper Pääkkönen sijoitti euralaisyritykseen – Elokuvatähti saapuu avajaisiin tiistaina

Uransa huipulla oleva näyttelijä Jasper Pääkkönen on lähtenyt osakkaaksi euralaiseen asumis- ja kuntoutuspalveluyhtiöön. Sijoittajanakin tunnettu Pääkkönen saapuu itse Euraan kuntoutuskodin avajaisiin tiistaina. Neuropsykiatrisille asiakkaille suunnattu 42-paikkainen kuntoutuskoti on yhtiön ensimmäinen. Lehtocare on Eurassa vuonna 2017 perustettu asumis- ja kuntoutuspalveluja tarjoava yritys, jonka taustalla ovat euralaisyrittäjät Merja ja Jukka Lehto . Myös Pääkkönen on yhtiön perustajajäsen. –Meillä kohtasivat arvot ja näkemys siitä, miten tätä työtä pitää tehdä, Merja Lehto kertoo. Jasper Pääkkönen nousi tänä vuonna suuren kansainvälisen yleisön tietoisuuteen Spike Leen elokuvassa BlacKkKlansman . Hänet tunnetaan myös perhokalastajana ja kalastusmatkailun puolestapuhujana sekä Helsingissä sijaitsevan julkisen saunan Löylyn yrittäjänä.