Kari SuniEurajoki

Kunnanhallitus hyväksyi äänestyspäätöksellä sisäilmaongelmia potevan Sydänmaan kyläkoulun väliaikaiset tilaratkaisut. Koululaiset ja koulun henkilökunta välttyvät evakkomatkalta kirkonkylään, sillä Keskustan koulun peruskorjauksesta vapautuvat väliaikaistilat siirretään Sydänmaan kylään.

Sydänmaan kyläkoulun purkaminen sai ilmeisesti lopullisen varmistuksen, sillä kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti purkuluvan hakemisen. Myös koulun ulkorakennukselle haetaan purkulupaa.

Koulu on rakennettu vuonna 1908 ja rakennusta on korjattu useaan otteeseen vuosikymmenten kuluessa. Tuorein laajempi peruskorjaus on vuodelta 1989. Koulun sisäilmasta on todettu mikrobeja ja viime talvena tehdyissä rakenteiden avauksessa paljastui laajalle levinnyt lattiasienikasvusto, joka on lahottanut rakennuksen alapohjaa ja alimpia hirsikerroksia.

Korjaaminen arvioitiin kustannuksiltaan korkeaksi ja lopputulokselta kuitenkin epävarmaksi. Laho- ja kosteusvaurioiden korjaamisen alustava kustannusarvio oli noin 780 000 euroa.

Koulutyö jatkuu Sydänmaassa parakkikoulussa, joka siirretään Keskustan koululta. Kunnanhallitus hyväksyi väliaikaistilojen siirron äänin 7–2. Päätös edellyttää vielä kunnanvaltuuston hyväksyntää 44 000 euron lisärahoitukselle siirtokustannuksiin.

Alustavan suunnitelman mukaan siirtotilat olisivat peruskoulun ja esiopetuksen käytettävissä Sydänmaassa marraskuun alussa.

Kokoomuksen vähemmistöön jääneet kunnanhallituksen jäsenet esittivät vaihtoehtona, että Sydänmaan koululaiset olisi kuljetettu väliaikaisesti lukuvuodeksi 2017–2018 kirkonkylään, jossa tilat olisivat jo valmiina ja käytettävissä jo lokakuusta alkaen.

Lisämäärärahan tarve olisi ollut tässä vaihtoehdossa noin 12 500 euroa.

Terveysvalvontaviranomaiset edellyttivät Eurajoen kunnalta selvitystä ja päätöksiä koulun väliaikaistiloista kuluvan syyskuun loppuun mennessä.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    ”Ne samat tilat vain siirtyvät nyt sydänmaihin ja ne kaverit pysyy samana. Meinaatko että jokaine 1-3 luokkalainen siirtyy teleporttaamalla keskustaan? Pahimmassa tapauksessa joidenkin koulupäivään tulisi 1-2h lisää matka-aikaa siis joka päivä.”

    Miten kuudesta kilometristä voi tulla matka-aikaa 1-2 tuntia lisää? Lapset kyllä käyvät mieluummin isoa koulua jossa kavereita on paljon enemmän ja mm harrastusmahdollisuudet ovat toista luokkaa. Jospa lapsi ei penessä koulussa pääse mukaan muuhun ryhmään niin koko kouluaika on pelkkää tuskaa. Isossa koulussa hän huomattavasti todennäköisemmin löytäisi sen oman ryhmänsä.

  • Ei ole sinulta pois

    Ne samat tilat vain siirtyvät nyt sydänmaihin ja ne kaverit pysyy samana. Meinaatko että jokaine 1-3 luokkalainen siirtyy teleporttaamalla keskustaan? Pahimmassa tapauksessa joidenkin koulupäivään tulisi 1-2h lisää matka-aikaa siis joka päivä. Miten on haluaisitko itse omalle lapsellesi sen jos toinen vaihtoehto on että kaikki pysyy samana. Eikä ne ilmaiseksi tuonne kulkisi varsinkin Sydänamaan tietä jota ei polkupyörällä uskalla kulkea kun rekat paahtaa 80-90 lasissa(vaikka tiellä 60 rajoitus).

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös