Pori
Poliisi tavoitti saman naiskuljettajan kahdesti vajaan puolen vuorokauden aikana Sampolantiellä Porissa. Molemmilla kerroilla henkilöautolla liikkeellä ollut kuljettaja oli myös ajokunnoton.
Ensin poliisipartio päätti pysäyttää kuljettajan keskiviikon vastaisena yönä kello 1.44. Kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumepikatesti osoitti positiivista. Lisäksi nainen oli liikkeellä ilman ajo-oikeutta.
Sama tapahtumien kulku toistui keskiviikkona aamupäivällä, kun poliisit pysäyttivät saman ajoneuvon ja kuljettajan jälleen Sampolantiellä. Tälläkin kertaa puhallus osoitti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista. Ajo-oikeuttakaan kuljettajalle ei ollut tällä välin ehtinyt tulla, joten naisen epäillään nyt syyllistyneen molemmilla ajokerroilla rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.