Satakunta
Aluehallitus antoi virkamiehille maanantaina luvan edetä Harjavallan Hopearannan palvelukodin suunnitelmien kanssa.
Hyvinvointialue käynnistää valmistelutyön Hopearannan toiminnan siirtämiseksi Nakkilaan.
Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Esitystä vastaan oli keskustan ryhmä ja perussuomalaisten Heidi Sakari.
Keskustan Juha Korkeaoja viestitti jättäneensä eriävän mielipiteen.
”Päätöksellä ryhdytään valmistelemaan lain porsaanreikään nojaten kuntien sote-kiinteistöjen vuokrasopimusten irtisanomisia”, Korkeaoja viestitti.
Tarkoituksena on säästää vuokraamalla nykyisiä halvemmat tilat Attendo Oy:n Keinulan hoivakodista. Hopearannan omistaa Harjavallan kaupunki.
Hyvinvointialueen lähettämässä tiedotteessa kerrotaan, että henkilökunta on keskustellut asukkaiden omaisten kanssa vaihtoehtoisista asumisratkaisuista.
”Yksikön henkilökunnan osalta muutoksessa on kyse työpaikan sijainnin vaihtumisesta. Kyseessä ei ole henkilökunnan vähentäminen. Aluehallituksen päätöksen mukaisesti yksiköiden henkilökunnalle käynnistetään YT-menettely, josta ollaan yhteydessä henkilökuntaan”, tiedotteessa kerrotaan.
Toiminnan siirtämisestä tehdään vielä erillinen päätös, kun valmistelu on saatu päätökseen.
Uutista päivitetty 22.5. kello 18.20: päivitetty tieto äänestyksestä.