Satakunnassa on tehty kuluvalla viikolla 70 koronalöydöstä, kun viikolla 15 tartuntoja todettiin 147. Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toteaa kevään epidemian selvästi jo taittuneen, mutta muistuttaa, että koronaa on yhä liikkeellä.
”Koronavirus näkyy sairaalassa jonkin verran, ja kevätaalto on tuonut hoitoon myös vaikeasti sairaita. Yli kolmen viikon ajan tehollakin oli hoidossa 1–2 potilasta, mutta nyt tehohoidon tarvitsijoita ei ole. Osastolla on yhdeksän potilasta, jossa on pari tuoretta, ja osa, joilla eristysajat ovat päättymässä”, ylilääkäri luettelee.
Sairaalan lisäksi diagnosoitua koronaa on ollut terveyskeskusten vuodeosastoilla ja hoivalaitoksissa. Maakunnan väestön kokonaiskuvaa ei enää seurata tarkalla testauksella, joten paljon tartuntoja jää virallisen tilaston ulkopuolelle.
Uusitalo-Seppälä muistuttaa kaikkia tutuista ohjeista: Sairaana on syytä olla kotona ja mahdollisuuksien mukaan etätöissä. Jos on oireisena pakko lähteä liikkeelle, kannattaa käyttää maskia.
Raija Uusitalo-Seppälän mukaan influenssan ja rs-viruksen epidemiat ovat Satakunnasta jo hiipuneet.
”Koronan kotitestiä voi myös käyttää oireiden arvioinnin apuna. Toivottavasti pandemiatilanne on opettanut sen verran, että omalla oikealla toiminnalla osataan suojata muita tartunnoilta.”
Kesää kohden mentäessä hengitystieinfektioiden määrä perinteisesti laskee. Raija Uusitalo-Seppälän mukaan influenssan ja rs-viruksen epidemiat ovat Satakunnasta jo hiipuneet, ja koronan odotetaan seuraavan perässä.
Sairaalassa ja vanhustenhuollossa käytetään vielä osastojen potilastyössä maskeja, mutta tautitilanteen helpottaessa siihenkin on suunnitteilla ainakin väliaikaista höllennystä.
”Koronavirus ei ole hävinnyt, eikä tule häviämään. Se on nyt yksi hengitystieinfektio muiden joukossa, ja oletus on, että kesällä on rauhallisempaa ja syksyllä tilanne taas pahenee”, Uusitalo-Seppälä sanoo.