Vielä torstaina on viileää, mutta perjantaista lähtien sää lämpenee

Helatorstaina lämpötila liikkuu noin 10 asteessa tai sen alapuolella koko maassa.

Porin tori oli autio ja kolea helatorstaina kello 10.30. Ilmatieteen laitoksen mukaan lähipäivinä lämpenee.

Sää on torstaina epävakainen ja melko viileä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lämpötila liikkuu noin 10 asteessa tai sen alapuolella koko maassa. Sateet painottuvat maan länsi- ja pohjoisosiin. Lapissa voi sataa torstain vastaisena yönä ja aamulla jopa lunta.

Perjantaina sää poutaantuu ja lämpenee. Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonlopun aikana lämpötila kohoaa 20 asteen tuntumaan laajalti koko maassa.

Viimeistään ensi viikolla Suomessa hätyytellään jo hellelukemia, kertoo päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.

”En vielä uskalla viikonlopulle luvata hellettä, mutta reilun 20 asteen lämpötiloja on oikeastaan suuressa osassa maata lauantaina ja sunnuntaina”, Keränen sanoo.

”Etelässä varsinkin voidaan päästä noin 22–23 asteeseen viikonloppuna.”

Poriin Ilmatieteen laitoksen ennuste lupaa perjantaille 17 astetta, lauantaille 19 astetta ja sunnuntaista lähtien yli 20 asteen lämpötiloja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut