Satakunta
Viime viikolla lämmennyt sää vauhditti entisestään hyönteissyöjien muuttoa. Nyt saapuvat niin sanotut kaukomuuttajat, joiden talvehtimisalueet sijaitsevat kaukana tropiikissa Afrikan ja Aasian suunnalla.
Yleisimmistä lajeista muiden muassa kirjosiepot ovat olleet tuttu näky pihoilla pesäpönttöjä katsastamassa. Samoin mustapääkerttuja on nähty ja kuultu jo monin paikoin.
Tutuista yölaulajista satakielet saapuivat myös kertaheitolla. Ensimmäiset havaittiin viime viikon tiistaina Porin Toukarilla ja Rauman Uotilassa. Seuraavana päivänä satakieliä kuultiin Porissa jo yhdeksän laulajaa viidessä eri paikassa ja lisäksi yksi lintu Säkylän Köyliössä.
Muista kaukomuuttajista havaintoja on kertynyt muiden muassa ruoko- ja rytikerttusesta, lehto- ja pensaskertusta, harmaasieposta, sinirinnasta, pensassirkkalinnusta ja punavarpusesta.
Satakunnassa erittäin harvinainen kevätvieras on pikkusirkku, joka nähtiin 11. toukokuuta Porin Kuuminaisissa. Tämä Koillis-Suomessa pesivä ja kauas kaakkoon muuttava laji on lähinnä syysvieras ja harvinainen silloinkin. Kuuminaisten lintu on vasta seitsemäs kevätmuutolla Satakunnassa havaittu yksilö.
Harvinainen, mutta lähes jokavuotinen harhailija on puolestaan keltahemppo, joka nähtiin 7. toukokuuta Porin Ruosniemessä. Laji pesii meitä lähinnä Baltiassa.
Kahlaajien muutto on myös hyvässä vauhdissa.
Punakuirien, pikkukuovien ja suokukkojen päämuutto alkaa olla jo ohitse. Nyt ovat vuorossa pienemmät kahlaajat, joista monet matkaavat pesimään Jäämerelle ja Siperian suunnalle.
Viime keskiviikkona Porin Yyterissä levähti jo yli 200 suosirriä. Ensimmäiset havainnot on tehty myös iso-, pikku-, kuovi- ja pulmussirreistä sekä tundrakurmitsoista.
Selkämerellä on käynnissä pohjoisten vesilintujen eli allien, mustalintujen ja pilkkasiipien muutto. Hyviä lukemia on laskettu myös kuikista ja kaakkureista.
Hanhien muutto alkaa jo olla ohitse. Huittisten Raijalanjärveltä havaittiin 10. toukokuuta kuitenkin vielä 2000 tundrahanhen lössi.
Lopuksi vielä muutama harvinaisuushavainto parilta viime viikolta.
Kevään toinen tulipäähippiäinen havaittiin Rauman Sampaanalassa kolmena päivänä toukokuun alussa. Jääkuikka matkasi pohjoiseen Porin Kallioholmassa 4. toukokuuta.
Tornien taistossa 6. toukokuuta havaittiin Porin Yyterissä pohjansirkku ja lampiviklo. Kevään neljäs harjalintu löytyi omakotitalon pihapiiristä Merikarvian Kuvaskankaalta 7. toukokuuta.
Kolme kattohaikaraa seikkaili Sastamalan Mouhijärvellä viime sunnuntaina. Jalohaikaroista on paljon havaintoja, pääosin Raumalta. Lukuisia havaintoja on myös haarahaukoista, mustapyrstökuireista, liejukanoista, kuningaskalastajista, sepelrastaista, virtavästäräkeistä ja mustaleppälinnuista.
Lintukatsaus
Kevään uudet muuttajat
1.5. ruokokerttunen
4.5. jääkuikka, karikukko
6.5. lampiviklo, käki, pikkulepinkäinen, pohjansirkku
7.5. rytikerttunen, harmaasieppo, niittysuohaukka, pikkutiira, keltahemppo
9.5. lapinsirri, satakieli, pensaskerttu
10.5. tervapääsky, kultarinta
11.5. isosirri, pikkusirkku
12.5. tundrakurmitsa, pikkusieppo
13.5. mehiläishaukka, rastaskerttunen, lehtokerttu, sinirinta, punavarpunen
14.5. pulmussirri
15.5. pensassirkkalintu
16.5. aroharmaalokki
17.5. kuovisirri
Lähde: Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry/BirdLife Suomi ry, Tiira-lintutietopalvelu.