Aalto-yliopiston professori, keksijä Johan Gullichsen on kuollut 86-vuotiaana

A. Ahlströmin perheyhtiön hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja teki merkittävän uran keksijänä.

Johan Gullichsen Villa Mairea 80 vuotta -juhlanäyttelyssä Noormarkun Klubilla vuonna 2019.

Aalto-yliopiston selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut, kertoo A. Ahlström Oy verkkosivuillaan. Gullichsen kuoli lauantaina 86 vuoden iässä.

Merkittävän uran keksijänä tehnyt Gullichsen oli myös A. Ahlströmin perheyhtiön hallituksen pitkäaikainen jäsen ja puheenjohtaja.

Yhtiön tiedotteen mukaan Gullichsen ratkoi elämänsä aikana puunjalostusteollisuuden laatuun ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Hänen kerrotaan rekisteröineen yli 60 patenttia ja julkaisseen yli 180 tieteellistä artikkelia.

Hän on saanut työstään palkintoja ja kunnianosoituksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Gullichsen oli myös kansainvälisesti tunnettu kilpapurjehtija 5.5m-luokassa. Hän muun muassa osallistui Tokion olympialaisiin vuonna 1964 ja voitti hopeaa Sydneyn MM-kilpailuissa vuonna 2005.

Porin maalaiskunnassa 1936 syntyneen Johan Gullichsenin vanhemmat olivat Alvar Aallon huonekaluja myyvää Artekiakin perustamassa ollut taidemesenaatti Maire Gullichsen ja vuorineuvos Harry Gullichsen. Edesmenneen emeritusprofessorin tytär on tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen.

SK 17.4.2019: Johan Gullichsen muistelee lapsuuttaan arkkitehtuurin helmessä Villa Maireassa – Uusi näyttely kuvaa, miten Noormarkusta tuli tunnettujen taiteilijoiden kohtaamispaikka

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut