Pori
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina nelikymppisen miehen yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsenraiskauksesta.
Mies määrättiin myös maksamaan korvauksia uhrille 48 500 euroa.
Rikos ajoittui vuosille 2020–2022. Uhri oli tekojen aikaan 11–13-vuotias.
Oikeuden mukaan mies oli tytön kanssa lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä. Mies sai järjestelmällisellä henkisellä manipuloinnilla ja painostuksella uhrille sellaisen pelkotilan tai muun avuttoman tilan, ettei tämä kyennyt puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan, oikeus sanoi.
Tuomittu tunnusti teot suurelta osin, mutta katsoi toimintansa täyttävän ainoastaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Hänen mukaansa raiskausta ei ollut tapahtunut eikä rikosta voitu pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Emme julkaise tuomitun nimeä uhrin suojelemiseksi.