Jämijärvi
Kaivinkone paloi lunastuskuntoon Jämijärvellä perjantai-iltana.
Työkone syttyi palamaan konetilasta kesken töiden maatilan pihalla. Palo ehti levitä maastoon noin sadan neliön verran ennen kuin se saatiin sammumaan.
Paikalla olleiden ihmisten onnistui estämään palon leviäminen läheiseen rakennukseen.
Kaivinkoneen kuljettaja ei altistunut savulle.
Onnettomuus sattui ihan Parkanontien vieressä, hieman Kankaanpään rajalta Jämijärven suuntaan.
Sammutustöihin osallistuneet pelastuslaitoksen ajoneuvot parkkeerattiin Parkanontien reunaan, minkä vuoksi tien toinen ajokaista suljettiin toviksi liikenteeltä.
Hälytysajoneuvojen vuoksi liikenne ohjattiin vuorotellen tapahtumapaikan ohi.