Helsinki
Euroviisujen finaaleissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ratkeaa, miten käy Suomen ehdokkaalle Käärijälle eli Jere Pöyhöselle.
Raumalaislähtöinen Vesa Silver, 40, kuuluu Käärijän tyylitiimiin. Hän kertoo, että on ihan mukavaa, kun jännitys vihdoin laukeaa.
Tiistain semifinaalista Käärijän Cha Cha Cha paineli komeasti jatkoon, mutta jännitys vain kasvoi.
”Onhan tässä koko ajan sellainen pieni täpinä päällä. Olen kuitenkin saanut ihan hyvin nukuttua”, Silver kertoo.
Semifinaaliveto vain lisäsi Käärijän aiheuttamaa viisuhypeä.
”Show oli mieletön. Mahtava meno ja hienoja sekä hauskoja yksityiskohtia”, Silver hehkuttaa.
Vesa SilverILLÄ on kokemusta viisujännityksestä, sillä hän on ollut suunnittelemassa aiemminkin Suomen viisuehdokkaiden tyyliä. Stylistin aikaisempia viisuasiakkaita ovat olleet muun muassa Saara Aalto ja The Rasmus.
Yksin Silver ei kuitenkaan Käärijän tyyliä ole luonut.
Käärijän tyylistä vastaa tänä vuonna sama tiimi kuin viime vuonna The Rasmuksen. Tiimiin kuuluvat Silverin lisäksi Elina Lario ja Teemu Muurimäki.
Porilaislähtöiselle Muurimäelle nämä ovat kolmannet viisut, Lariolle jo yhdeksännet.
Tiimi alkoi miettiä viisutyylejä jo elokuussa, sillä se suunnitteli esiintymisasut kaikille Uuden Musiikin Kilpailun osallistujille.
Käärijän vihreästä bolerosta on muodostunut ilmiö.
Käärijän kirkuvanvihreä bolero on vaatekappale, josta on nopeasti muodostunut ilmiö. Viisufanit ympäri Euroopan ovat tehneet omia boleroitaan ja jakaneet kuvia niistä sosiaalisessa mediassa.
Showpaini innoitti suunnittelutiimiä boleron suunnittelussa.
”Koska Jere on paidaton riehuja, oli selvää, että asu ei voi olla liian peittävä”, Silver nauraa viittaamalla Käärijän kolme vuotta sitten julkaisemaan Paidaton riehuja -biisiin. Käärijä käyttää itsestään somessa samaa nimeä.
Käärijälle suunniteltiin myös muita asuja, mutta UMK-videon jälkeen muskelitakkinakin tunnettu bolero sai niin paljon huomiota, että se valittiin esiintymisasuksi.
Shokeeraavaan vihreään väriin taas päädyttiin erottuvuuden takia. Viime vuoden Euroviisuissa The Rasmus esiintyi samassa keltaisessa värissä, joka sattui olemaan myös Käärijän tunnuksenomainen väri.
Värin vaihto osoittautui napakympiksi. Semifinaaleissa ei kenenkään muun viisuehdokkaan asusta tai tyylistä kohistu samalla tavoin.
”Jokainen suunnittelija ja stylisti tähtää siihen, että asu erottautuu muista, mutta hyvin harva onnistuu ilmiön luomisessa.”
Kun asu tai asuste muuttuu ilmiöksi, siitä voi olla vaikeaa artistin irrottautua. Vesa Silver myöntää, että näin voi käydä, mutta uskoo Jere Pöyhösen olevan sen verran määrätietoinen, että hän vaihtaa tyyliään silloin, kun häntä huvittaa.
”Jokainen suunnittelija ja stylisti tähtää siihen, että asu erottautuu muista, mutta hyvin harva onnistuu ilmiön luomisessa.
Vesa Silver ei matkustanut Liverpooliin, sillä hänellä on viisutöitä Pasilassa. Hän vastaa tänään finaalissa Bessin tyylistä. Bess antaa Suomen pisteet suorassa lähetyksessä.
”On ehkä helpompaakin olla työn tohinassa, ettei jännitä liikaa.”
Stylistin täytyy kuitenkin olla koko ajan valmiina, sillä Liverpoolista tulee tuon tuosta puhelimeen kysymyksiä asuun ja asusteisiin liittyen.
Vesa Silver ei muista sellaista vuotta, milloin häneltä olisi jäänyt Euroviisut katsomatta. Eikä maailman suurin musiikkishow ole jättänyt koskaan kylmäksi.
”Ollaan kaveriporukalla kommentoitu kappaleita ja esiintyjien tyyliä ja esiintymisvaatteita.”
Hän odottaa sitä, että pääsisi edes kerran elämässään paikan päälle Euroviisuihin. Hän veikkailee, että se voi hyvinkin tapahtua ensi keväänä kotimaassa.
”Mutta yritän nyt rauhoittua ja olla ajattelematta liikaa sitä voittoa. Tietenkin jokainen solu toivoo sitä, että Jere voittaa, mutta katsotaan loppuun asti. Ainakin ollaan kolmen parhaan joukossa.”
Moni viisubiisi on päätynyt Silverin henkilökohtaisille soittolistoille, mutta yhden suomalaisen viisun hän nostaa esiin.
”Laura Voutilaisen Addicted to you on kaikkien aikojen paras viisubiisi.”
Kun Silver kuuli ensimmäisen kerran Käärijän Cha Cha Cha -kappaleen, hän tajusi, että kyseessä oli poikkeuksellinen kappale. Siltä istumalta hän oli varma, että siitä tulee samanlainen hitti kuin Bessin Ram pam pamista, joka laittoi viime vuonna soitetuimpien kappaleiden listat uuteen järjestykseen.
”Mutta näin isoa hypeä en vielä silloin osannut arvata. Tuskin kukaan osasi.”
Suomi on viime vuosina menestynyt viisuissa heikommin suomenkielisillä kappaleilla. Silver on sitä mieltä, ettei kielellä ole merkitystä, jos kappale tempaa yleisön mukaansa.
Euroviisuissa puolet äänistä tulee kansainväliseltä asiantuntijaraadilta.
”Raati on mielestäni hyvä asia meille, sillä usein etenkin entisen itäblokin maat äänestävät naapureitaan. Politiikka on aina kuulunut viisuihin.”
Vesa Silver työskentelee monien suomalaisten tähtien tyylin taustavoimana. Hänen asiakkaitaan ovat muun muassa Anna Puu, Samu Haber ja Paula Vesala.
Vesa Silver on työskennellyt lukuisten julkisuuden henkilöiden tyylin taustavoimana. Hänen silmäänsä luottavat muun muassa Anna Puu, Samu Haber ja Paula Vesala.
Silver kertoo työn olevan hyvin projektiluontoista ja vaatii syventymistä. Stylistin täytyy olla hyvin perillä asiakkaastaan ja siitä, miten hän liikkuu ja esiintyy.
Asiakkaita ovat usein yksittäiset artistit tai levy-yhtiöt. Silveriin otetaan yhteyttä, kun asiakas on suunnittelemassa pitkää keikkakiertuetta ja hän haluaa uudet vaatteet ja asusteet.
”Se ei riitä, että näyttää hyvältä, vaan täytyy myös tuntua hyvältä. Jos on sellainen olo, että vaate ei toimi, niin se voi pilata keikan. Hyvät vaatteet taas voivat lisätä itsevarmuutta.”