Säkylä
Säkylän yhteiskoulun ja Säkylän seudun lukion uusi rehtori on yhteisöpedagogi (YAMK) Maija Koivu. Koivun on määrä aloittaa tehtävässä 1. elokuuta.
Sivistysjohtaja Päivi Östermanin pohjaesityksenä lautakunnalle oli, että rehtoriksi valittaisiin kouvolalaisen Harjun oppimiskeskuksen rehtori, kasvatustieteiden maisteri Pauli Karihtala, jonka kannalla oli myös rehtorin valintaa varten perustettu haastatteluryhmä.
Östermanin esityksestä poikkeava valinta tehtiin tiistaina sivistyslautakunnan kokouksessa äänestyksen jälkeen äänin 5–3 yhden äänestäessä tyhjää. Karihtala valittiin varalle.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mika Heikkilä (ps.) jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Sivistyslautakunnan oli määrä valita uusi rehtori jo viime torstaina. Se jäi kuitenkin yritykseksi, kun kokous yllättäen peruttiin oudon episodin jälkeen.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Heikkilä peruutti kokouksen hieman sen jälkeen, kun kokouksen olisi pitänyt alkaa. Hän kertoi Satakunnan Kansalle peruuttaneensa kokouksen, koska kokoushuoneessa ei ollut kello 17, kun kokouksen oli määrä alkaa, muita lautakunnan jäseniä kuin hän itse.
”Kello oli varmaankin suurin piirtein minuutin yli, kun napautin nuijalla pöytään ja kokosin tavarat”, Heikkilä sanoi viime perjantaina.