Pori
Lounais-Suomen poliisi tiedottaa selvittäneensä viime viikolla Porin Esivallankadulla ja Veturitallinpolulla sytytetyt autopalot.
Poliisi epäilee, että molemmat palot sytytettiin tahallaan. Esivallankadun paloa tutkitaan tuhotyönä ja Veturitallinpolun paloa vahingontekona ja varkautena.
Veturitallinpolulla autopalon lisäksi oli murtauduttu kahteen paikalla olleeseen autoon rikkomalla niiden ikkunat. Niistä epäillään anastetun vähäarvoista omaisuutta.
Poliisi epäilee yhden henkilön olevan osallinen rikoskokonaisuuteen. Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt teot. Epäilty henkilö oli tutkinnan aikana pidätettynä, mutta hänet on vapautettu.
Epäillyt rikokset tapahtuivat samana iltana Päärnäisten kaupunginosan suunnalla Porissa keskiviikkona 3. toukokuuta.
Ensin puoli yhdeksän aikaan vahingon kohteeksi joutui henkilöauto Esivallankadulla, ja vain kahden ja puolen tunnin päästä siitä pakettiauto Veturitallinpolulla.
Esivallankadulla auto kärsi lieviä vahinkoja, kun taas Veturitallinpolulla palamaan sytytetty auto tuhoutui täysin.
Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa lopullisten taloudellisten vahinkojen selvittämisellä.