Omakotitaloalueelle hälytettiin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä Ulvilassa– Välipohjaan päässyt kipinä sytytti rakenteita tuleen

Hälytys tuli sunnuntaina aamupäivällä kello 10.47.

Ulvila

Pelastuslaitos hälytettiin sunnuntaina aamupäivällä omakotitaloalueelle Ulvilan Harjunpäähän. Hätäkeskus on määritellyt tehtävän keskisuureksi rakennuspaloksi, ja kohteeseen lähetettiin kahdeksan Satakunnan pelastuslaitoksen yksikköä.

Päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo, että omakotitalossa oli syttynyt palon alku, kun tulitöistä lähtenyt kipinä oli kulkeutunut talon välipohjaan, missä se oli sytyttänyt rakenteita tuleen.

Kiinteistön omistajan neuvokkaan toiminnan ansiosta vahingot jäivät pieniksi.

”Omistaja sai palon sammumaan alkusammutuksella”, Kiskola sanoo.

Palomiesten tehtäväksi jäi purkaa hieman rakenteita palopaikan ympäriltä ja varmistaa, että tuli ei ole päässyt leviämään välipohjaan. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Pelastuslaitos hälytettiin Harjunpäähän sunnuntaina aamupäivällä kello 10.47.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut