”Oppilaat ovat keskittyneempiä, kun ylimääräinen energia on purettu lenkkipolulla” – Välituntimaraton liikuttaa koko koulua

Kovimmat liikkujat keräävät kokonaiseen maratoniin vaadittavat kilometrit kuukauden aikana.

Julianna Jönkkäri ja Nella Hölttä osallistuvat välituntimaratonille innoissaan. Kahden ensimmäisen päivän aikana on kertynyt jo useampia kierrettyjä kierroksia.

Kankaanpää

Välituntimaraton kuulostaa mielenkiintoiselta idealta. Tavoite on siis liikkua yhdellä välitunnilla joka päivä ja kerätä riittävästi kilometrejä kuukauden ajan.

Kankaanpääläisessä Kangasmetsän koulussa välituntimaraton on kuulunut kevääseen jo vuodesta 2017 lähtien. Tuolloin koulun ympäristöön tehtiin 420 metrin rata, ja tavoite oli kiertää rata kuukauden aikana sata kertaa. Eli saavuttaa 42 kilometrin lenkkimäärä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut