Rauman kaupunki suunnittelee rakentavansa linja-autoaseman sittenkin itse

Rauma aikookin ottaa ohjat omiin käsiinsä. Linja-autoasema nousisi niin sanotulle Hesburgerin tontille.

Rauman kaupunki on nostamassa käden pystyyn ja ottamassa linja-autoaseman rakentamisen itselleen. Kaupunginjohtaja Esko Poikela vahvistaa asian.

Rauma

Kanalinrannan kauppakeskuksen ja siihen suunnitellun kaukoliikenteen bussien keskuksen rakentamisen viivästyttyä jatkuvasti Rauman kaupunki suunnittelee aloittavansa hankkeen itsenäisesti.

”Meillä on nyt tahtotila irrottaa linja-autoasemahanke ja toteuttaa se eriytettynä”, vahvistaa Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela.

Matkakeskus nousisi suunnitellulle kauppakeskuksen naapuritontille. Käytännössä paikka on ”Hesburgerin tontti”.

”Rakennuttajana toimisi kaupunki tai kaupungin yhtiö”, Poikela toteaa.

Toimitila- ja liikerakentamiseen erikoistunut turkulainen Reale Oy suunnitteli Rauman Kanalinrannan kauppakeskuksen rakennustöiden aloitusta jo syksyn 2022 kuluessa. Hankkeen rakennuslupa umpeutui kuun vaihteessa.

Rauman teknisen toimialan toimialajohtajan Tomi Suvannon mukaan rakennusluvalle käynnistetään uusi prosessi. Linja-autoasemalle puolestaan käynnistetään omansa.

”Se, että kaupunki rakennuttaisi linja-autoaseman eriytettynä hankkeena ei tarkoita sitä, että asema valmistuisi nyt ja kauppakeskus vasta sen jälkeen”, toteaa Suvanto ja muistuttaa, että hankkeiden on edettävä ritirinnan.

”Se, että linja-autoasema olisi toiminnassa samaan aikaan, kun vieressä on suuri kauppakeskustyömaa, ei onnistu. Vilkkaan työmaan viereen ei voida tuoda matkustajia, saattoliikennettä ja pakettien tuomista ja noutoa.”

Suvanto muistuttaa, että nykyinenkin väliaikainen linja-autoasema on toimivalla paikalla.

SK:n tietojen mukaan Rauman kaupungin päätös ottaa linja-autoasema omaksi hankkeekseen voisi vauhdittaa itse kauppakeskushanketta, jonka rakennuttajan investointipaineet vähenisivät. Toisaalta erillishankkeen kautta asema ei olisi myöskään kauppakeskusyhtiön vuokralainen.

Rauman kaupunki todennäköisesti pidättäytyy siitä, että linja-autoaseman tiloihin tulisi liiketilaa, joka kilpailisi kauppakeskuksen liiketoiminnan kanssa. Todennäköisintä voisi olla pienimuotoinen kioskityyppinen toiminta.

Rauman kaupungin kaavoitusjohtajan Juha Eskolinin mukaan uusi linja-autoasema olisi kooltaan noin 600 neliötä.

”Olemme toistaiseksi suunnitelleet hanketta vasta kaupunkikuvallisesti ja massoittelultaan.”

Kustannusarviota hankkeelle Eskolin ei lähde antamaan.

”Kyse on erikoiskokonaisuudesta laiturialueineen.”

Satakunnan Kansan omien laskelmien mukaan hankkeen kustannusarvio voisi haarukoitua noin 3 000 euron neliöhintaan, jolloin hankkeen arvo olisi vajaat kaksi miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut