Pori
Pelastuslaitos sai keskiviikkoiltana ennen puoli yhdeksää hälytyksen Porin Esivallankadulle, jossa oli tulessa henkilöauto.
”Saamamme ensitiedon mukaan takapenkki oli sytytetty palamaan”, kertoi päivystävä palomestari Ari Uimonen.
Hänen mukaansa auton ohjaamo kärsi merkittävät vahingot, ennen kuin palokunta ehti paikalle sammuttamaan liekit.
Auto oli pysäköity kadunvarteen, mutta tuli ei ollut vaarassa levitä asuinrakennuksiin, sillä liekit suuntautuivat toiseen suuntaan.
Palomestarin mukaan poliisi tutkii asiaa.